tiistaina, tammikuuta 26, 2010

Mussun mussun

Eilen illalla tein uudelleenjärjestelyjä pentualueella. Pesä poistettiin käytöstä - siis sturdipesä, koska se oli muuttunut mieluiseksi pissauspaikaksi. Rajasin myös pahviaidoilla pennuille osan huoneesta, jotta hiekkalaatikko-opettelu sujuu kivuttomammin eikä emon tarvitse olla ylettömän huolissaan ympäri huonetta vaeltavista lapsistaan. Nukkumapaikoiksi laitoin kumolleen käännetyn korin, jonka päälle lämpötyynyn ja pehmusteen (ylös eivät pissi) sekä pussipesä sai jäädä lattiatason pesäkoloksi. Kohta pennut pääsevät jo korituoliinkin, joka on vielä ulottumattomissa, mutta emo pääsee siihen huilimaan ja valvomaan laumaansa. Pieniä hiekkalaatikoita on leikkikehän toisella laidalla neljä ja ruokapaikka toisella laidalla. Keskelle aluetta jätin toistaiseksi pienen maton, mutta mikäli se houkuttaa pissimään, niin sitten sekin poistetaan siihen asti kunnes pissit osuvat hiekkalaatikoihin.

Fujin imetystyylinäyte ennen "remontin" alkua...

Siamsisarukset kurkkivat
Ja syömisharjoittelu jatkuu.
Läts...

Kaverin korvaan on kiva putsata oma kieli (mikä siinä on, että mössön syömisen jälkeen houkuttaa nuoleskella kaveria??) :P

Nams mums (rätti hillitsemässä mössön leviämistä)

Maisk nams

Hasu ja Hoshi putsailee toisiaan lämpötyynyn päällä (järjestyksenvaihto kesken).

"Pesen sun niskan, oo paikallaan."

Toisilla menee jo leikiksi..

Kiku...

"Nam, tää oli hyvää, ottaisko vielä vähän.."

Luuna illalla pää pyörällä pentuaitauksen lelupaljoudesta...
Fujiakin alkoi ihan leikityttää, kun leluissa oli vanhaa kunnon kalaa muistuttava haikala...

Sokkona otettu kuva, ikävä kun salama tekee silmät punaisiksi. Näin käy aina kun istuu lattialle pentujen lähettyvillä..
Vasemmalta Nami, Shiso, simskupoju ja Kiku.

Fuji valvoo taustalla.

Porukkaa alkaa väsyttää. Hauuukotus.
Kiku nukkuu sylissä ja Hasu katsoo lattialta. Hoshi polvilla myös.

Nami tahtoo lähemmäs.

Tässä on hyvä.

Simahdus.

Sylikiipeilyä.

Tällä videolla kuuluu toivottuja ääninäytteitä; punapoika riehuu päättömänä ja Kiku kiljuu sylissä. Video oli niin pitkä, että piti pätkäistä kahteen osaan. Hyvä etten itsekin kiljaissut ääneen, kun tyyppi yrittää kaivautua jalkoihini ja pureskelee varpaita :P
Videon 1. osa:

2.osa
(äh, tuli vahingossa laajakulmana, olkoon, korjaan sen jossain vaiheessa jos viitsin..)

Simskujen ääni on pikemminkin kirkas kuin sumutorvimainen, mutta saa nähdä miten muuttuu kun kasvavat. Ocien ääni on toisinaan hieman käheä - tai Hasulla ainakin.. 8)

Punapojan nimiäänestys lähenee loppuaan :D Kiitos kaikille mielipiteensä antaneille, se on selkiyttänyt asiaa -hieman ;D Nyt alkaa viimeinen pohdinta ja vielä ehtii kommentoida. Saattaa olla, että päädyn vaihtoehtojen suhteen jopa tietynlaiseen kompromissiratkaisuun...

5 kommenttia:

Pirjo kirjoitti...

No onpas siellä vauhtia! Pikku riiviöitä, kultamussukoita - ja voi tuota Namin simahdusta!

Elina kirjoitti...

Onpa ihania pentusia! Hauskaa kun sielläkin on nuo ikean minipehmot kissojen leluina, pikkuveljen maatiaiskissa rakasti sellaista ikean pientä mustekalaa kunnes se sitten tietysti hajosi monien intensiivisten leikkien jälkeen :) Silityksiä ja kasvuvoimaa pikkukisuille!

Elina ja Oodi

Stiina kirjoitti...

Voi että miten ihania kuvia ♥ Ihana katsoa että lapsilla on kaikki hyvin.
maten pienet täpläkissat ♥

MissMisery kirjoitti...

Oi, mikä hurrrmaava peto tuo punainen! Ekaks haukataan vähän kollegan päätä ja sitten syödään jälkiruoaksi vielä ihmisen jalat. xD

Leena ja karvakorvat kirjoitti...

Ei elämä tota ihanaa punapoikaa.. Hirmunen rasavilli!