lauantaina, helmikuuta 28, 2009

Massu kasvaa

Sievä pieni kumpu on muuttunut selkeämmäksi Eppiläisellä. Nyt on jo 46. vuorokausi ja ruokahalu on melkoinen. Illalla Eppi vetäisi liha-annoksensa, mutta hääräili kohta keittiössä uudelleen. Tiinan kysyessä mikä hätänä, tuli vastaukseksi vaativa ruokarääkäisy. Tarjotun kuivaruuan kimppuun rouva kävi kuin nälkää näkevä... Eilen Tiina myös tunsi ensimmäistä kertaa selkeästi pentujen liikkeitä masussa.

Kuvassa 45. vuorokauden kumpu.
Kuvan otti Tiina Torkko.

torstaina, helmikuuta 26, 2009

5-viikkoisia

Taisi muodostua tapa tästä jokakeskiviikkoisesta Jyväskylän visiitistä ;) No, saa nähdä miten maaliskuussa ehtii, toivottavasti kuitenkin silloin tällöin. Riippuu hyvin pitkälti mieheni työpäivistä sillä suunnalla.
Pennut täyttävät tänä iltana jo huimat 5 viikkoa! Kuvausyritykset menevät aina vain epämääräisemmiksi, mutta jonkinmoisia poseerauksia tällä kertaa ainakin Longolta. Kapsu oli nyt niin vauhdikas ettei ehtinyt kuin ensimmäiseen kasakuvaan... Viimeisestä videosta saa osviittaa vauhdista ;)
Pennut myötäpäivään ylhäältä vasemmalta lähtien:
Feli, Longo, Kapsu, Zero, Sampo ja Liida.
Costello-varaisi (luule olevansa oikea isi) tärkeänä.
Sampo unten mailla.
Ei ollenkaan poseeraustuulella...
Tuonne leikkimään pitäisi päästä.
Tuumaustauko kesken rallien.
Longo-jytikkä kunnostautui kameran edessä tällä kertaa. Oikea hurmuri-ilme heti herättyäänkin ;) Tämä poika on alustavasti varattu.
Vähän vielä unettaa, Kapsu on niskan takana jo lähdössä touhuilemaan...
Sitten pesu (huomaa Kapsu taustalla lattialla).
:P
Viehko poseeraus.
Hupsista!
Nappisilmä.


"Mikä tuolla on??"

Zeron kanssa taas sama iäisyysongelma valon riittämisen kanssa...
Ilman salamaa epätarkkoja, rakeisia tai sumuisia kuvia...
Salaman kanssa epätodellisen näköisiä räpsyjä.
Kokeillaan riittäisikö valo tuolin päälle nostettuna...
Pesän kanssa on mukavampi , kun vielä malli malttaisi olla hetken hievahtamatta.
Tämä olisi hauska kuva jos tähtäys olisi osunut ja kamera tarkentanut :P
Zero ja Longo menevät painoissa edelleen samaa tahtia pentueen isoimpina.
Liida-lissukka juuri heränneenä.
Simmut ihan sikkuralla.

Jokohan tästä lähtisi hummailemaan...
Poseerausyritykset eivät tällä kertaa ottaneet onnistuakseen.

Kurkistelua.
Feliä nukuttaa vielä ihan hirmuisesti. Vähän rääpettä (tai ruokaa..) jäänyt simmun viereen.
Jaksaisiko avata simmut..
Siisti neiti. Tyttö kävi juomakupissa kylvyssä ja siitähän tulikin iso pesu-urakka...
Tuoltakin kastui.
Liida taustalla.
Feli istahti kesken leikin (vai olikohan taas pesutuokio-huomaa kieli) hetkeksi.
Naperot ovat jo päässeet aika hyvin erilaisten kiinteiden ruokamössöjen makuun. Jopa pieneksi pilkottu possunsydän maistuu hyvin.
Longo ja Liida kupilla.
Zero, Longo ja Liida.
Feli ja Sampo touhuilee eikä kuvaaja huomaa kun Liidalla meni pisut laatikon viereen...
video

Emo innostui leikkimään myös.

video

Kapsu ja Liida riehuu, Liida piiloutuu mökkiin.
video

sunnuntaina, helmikuuta 22, 2009

Äffät 4vkoa

Kun viime keskiviikkona (taas) kävin Johannan luona Jyväskylässä Hilen lapsia katsomassa, niin muutos viikon takaiseen oli melkoinen. Koko pienten piipittäjien lauma rynni innoissaan pesän suuaukolle ja sieltä mukkelismakkelis kiireesti ulos ihmisiä vastaan. Aivan ihana näky! Vauvat ovat muuttuneet lastenkoti-ikäisiksi taaperoiksi ja meno on sen mukaista. Millään ei ehtinyt kameran kanssa pienten perään, niin että jokaisesta olisi saanut edes yhden säällisen kuvan. Nyt on tyytyminen näihin. Yksi pieni neiti kyllä sitten poseerasi muidenkin edestä ;)

Hile esittelee tyytyväisenä lapsiaan.
Setämies Legacy valvoo tomerana lastenhuoneessa ;)
Samposta en ehtinyt kameran akun simahtaessa tähtäilemään kuin yhden heilahtaneen kuvan.
Longosta jäi myös paremmat otokset toiseen kertaan.. Tässä vähän kylkeä ja vasemman olkapään valkoista viirua...
Zerosta onnistui sattumalta yksi noin suurinpiirtein. On suoranainen ihme, että tuohon mustaan mönkiäiseen osasi kamera tarkentaa lähes puolivahingossa.
Tämä onkin sitten sitä tyypillisempää mustakissa-otosten sarjaa... (Miten se on noin omituisen näköinen tuossa koko pentu..??)
Liida-neitonen seisoo myös hassusti...
Mutta istahti sitten ihmettelemään kameraa.
Jätän Liida-linssiluteesta muut kuvat tasapuolisuuden nimissä julkaisematta...
Feli-prinsessa oli niin vilkkaana, että kaikista heilahtaneista kuvista tämä on paras... Neiti osasi juoda isosta kupista ihan itse ja pesi tassunsakin sen jälkeen.
Kapsu-herra asettui hetkeksi poseeraamaan. Tällä pikkumiehellä on suloinen valkoinen hännänpää.

Yleistä touhuilua.
video

Painot olivat perjantaina neljän viikon ja yhden vuorokauden iässä: Sampo 457g, Longo 533g, Zero 525g, Liida 400g, Feli 454g ja Kapsu 494g. Toinen matokuuri on nyt annettu ja massut ovat pysyneet kunnossa. Pennut saavat päivittäin maitohappobakteereita ja C- sekä D-vitamiinia ja kahdesti viikossa Calcium phosphoricumia luuston kehityksen tukemiseen. Hiekkalaatikkoharjoittelu on aloitettu ja sitä käydään kaivelemassa ja hiekanmuruja maistelemassa ahkerasti.