maanantaina, maaliskuuta 16, 2009

7-viikkoiskuvia ja tilannepäivitystä

Nyt hieman myöhässä F-Yrttisten kuvapäivitykset. Johanna otti taas hienoja kuvia pennuista ja minä harmittelen, kun en tälläkään viikolla pääse Jyväskylään pentuja katsomaan. Aika menee sukkelaan, että pitäisi alkaa kiireen vilkkaa laitella pentujen rekisteröintejäkin TICAan. Tai siis itse asiassa kaikki paperit, myös kissalanimen rekisteröinti on odottanut samaa könttää. Hieman jännittää miten ticalaisuus alkaa sujua, mutta nyt on onneksi jo kaksi suomalaista TICA-yhdistystä, joista FINTICAtin ensimmäinen pikkunäyttely on ensi lauantaina. Sääli kun en sinne pääse, mutta tuleehan noita näyttelyitä.

Porukkaa kiipeilypuussa.

Sampo poseeraa.

Unisena.

Longo-poika ja haukotus.
Poika on itse suloisuus!

Zero kuikuilemassa.

Levähdys kesken leikin.

Liida ja Zero pääsivät samaan kuvaan - ihan niin kuin sisko olisi niskan päällä ;)

Liida-neiti unisena.

Kameran ihmettelyä.

Feli-neitokainen on semmoinen prinsessa ja kaunistuu päivä päivältä.

Felikin osaa poseerata.

Kapsu on vähän unilta herätetyn näköinen.

Vekkulipoika virkistyi heti, kun jotain tapahtuu.

Vielä bonuksena Merjan lähettämä kuva pentujen komiasta Cremo-isästä upean Sitsu-vaimonsa kanssa.

Tiina käytti Epin tänään ultrassa ja....

...............

...............

Kaikki pennut ovat hengissä ja sillä pennulla, jolla oli heikko syke, oli syke normalisoitunut!! Toisella, samassa kohdunsarvessa olevalla pennulla oli nyt hieman alhaisempi syke kuin muilla, mutta ei kovin huono silti. Helpotus oli kyllä melkoinen, mutta vielä ei tietysti voi huokaista. Nyt katsotaan perjantaihin ja jos siihen mennessä ei ole synnytys käynnistynyt, niin Eppi käy tarkistusultrassa, jossa varmistetaan, että kaikki on kunnossa viikonloppua vasten. Mikäli tilanne heikkenee, niin sitten leikataan.

5 kommenttia:

maarit kirjoitti...

Peukkuja edelleen!! Toivotaan parasta!! Ja nuo ipanat ovat kyllä niin kauniita ja komeita ettei meinaisi uskaltaa kuviakaan katsoa. :D

Tiina-Liisa kirjoitti...

Tuo musta, Zero, on melkein liian ihana. Se on kuin Gremlin (vai mikä se animaatiohörhö nyt oli?)

Johanna kirjoitti...

Ihania ihania uutisia!!

Ja voih, miten ovatkaan äffäläiset kasvaneet kovasti. Tosi hienoja pentuja ovat kyllä <3

Jokos Tiina on Sailalle Zerosta soitellut ;)))

Anonyymi kirjoitti...

Onnea matkaan edelleen!!
Jännittyneenä odottelen täällä blogin äärellä varmasti huomisen ja perjantain miten asiat etenee...

saila kirjoitti...

Kiitos kovasti kaikille :) Tänäänkin tuli viestiä, että kaikkien pentujen liikkeet on tunnistettu eli toistaiseksi kaikki hyvin!