torstaina, maaliskuuta 16, 2006

Maailman valloitus käynnissä

Viisiviikkoispäivitys jäi tekemättä kaiken kiireen keskellä ja nyt pennut täyttävät huomenna jo 6 viikkoa! Maanantaista lähtien olen itse viikon matkalla, joten kissat jäävät miehen hoidettavaksi, sopivasti juuri riiviöiässä alkavat olemaan ;)

Mitkään aitaukset eivät ole enää vähään aikaan pidätelleet neitejä ja viime yönä koko porukka rellesti ensimmäistä kertaa sängyssämmekin, aamulla vallattiin kirjahylly ja erityisesti Usva on erikoistunut mitä erikoisempien paikkojen tutkimiseen -> ja jää sitten tyytyväisenä makoillen nauttimaan suorittamastaan urakasta. Usva myös matkii mielellään Mustikkaa ja sen näkee usein vieretysten emon kanssa juuri samanlaisessa "virallisessa" asennossa, mikä on melkoisen huvittavan näköistä. Neiti käyttää kaikki tilaisuudet syliin tulemisen suhteen ja mieluiten jää siihen vaikka toiset menisivät muualle nukkumaan. Usvalla on hauska tapa höpöttää pienellä äänellä...


Halla ja Tihku leikkivät useammin keskenään kuin Usva jomman kumman - ei kai yhteinen väritys voi vaikuttaa asiaan ... 8)
Tihku on se, joka ei pelkää mitään eikä ketään. Kerran oli mm. koiraportti unohtunut raolleen eteisen ja olohuoneen välillä ja Tihku porhalsi oikopäätä ohi koiran vöyhötyksen keittiöön asti ja tutki jokaisen nurkan häntä pystyssä, ikää taisi olla se 5 viikkoa. Noin neljä-viikkoisena tapasi koiran ensimmäisen kerran eikä ollut moksiskaan vaikka iso kieli nuoli märäksi.
Halla taitaa olla tempperamenttisin näistä kilppareista, vastalauseita tulee kovalla äänellä jos ei tyttö jostakin toimituksesta pidä. Ruuan kanssa tämä neitinen ei kylläkään nirsoile -kaikki on tähän
mennessä kelvannut, jopa emon lautaselta varastettu possunsuikale. Sitä syödessä oli pakko valittaa ääneen, että miten tämä on näin sitkeä ja kulkea palasen kanssa koko ajan eteenpäin josko se sillä keinoin menisi helpommin alas, ja menihän se viimein!

6.3. Usva nukahtanut kämmenelle:


13.3. isukki Tihkun kanssa nokosilla:


Usva on melkoinen linssilude, osaa pysähtyä keimailemaan liikkumatta kesken leikin... Tänä aamuna auringonpaisteella napsittuja kuvia:


Usva ja Halla:


Halla:

Ei kommentteja: