torstaina, helmikuuta 05, 2009

2-viikkoiset

Näissä kuvissa reilua vuorokautta vajaa 2-viikkoa. Kävin eilen vatvomassa vauvoja Jyväskylässä ja kyllä ne olivatkin kasvaneet. Etenkin musta poika Fagus eli Zero (Sero vaan) oli komistunut. Kuvien ottaminen mustasta pennusta on äärettömän hankalaa vähässä valossa ja siksi siihen piti keskittyä oikein erikseen, että sai edes jonkun kuvan onnistumaan, siksi tässä on jonkinmoinen liuta (myös epätarkkoja) kuvia kyseisestä pojasta. Turkki sillä on lyhyt ja tiheä ja mustaakin mustempi ja se on kaiken aikaa myös ollut pentueen suurin.

Hile tuumaa, että kai näitä on tässä sitten imetettävä (kuvausta varten poissa varsinaisesta pesästä). Punaisen lämmin sävy erottuu jo todella selvästi kermojen joukosta, vaikka haalean punainen onkin.

Hile-Hilpukka syö minkä ehtii, mutta niin tekevät pennutkin.

Vasemmalta oikealle: reunassa pilkottaa Zero, sitten Sampo, Feli, Longo ja Kapsu maistelee pesän pohjaa.. (Kapsulla on myös tuollainen tumma läntti kyljessä -geenipoikkeama turkissa?)

Feli ja Longo
Yritin ottaa pennuista yksityiskuvia, mutta Kapsusta jäi epähuomiossa ottamatta, yhtä epätarkkaa lukuunottamatta. Tässä on kuitenkin muista jonkinmoiset poseeraukset.

Sampo eli Yrttitarhan Fragaria, punainen(täplikäs) itämainen uros

nöpöttää




Longo eli Yrttitarhan Festuca, creme(täplikäs)valkoinen itämainen uros


Zero eli Yrttitarhan Fagus, musta itämainen uros




Zero esittää niin tarmokkaita vastalauseita ilmassa roikottamisesta, että Costello vara-isi huolestuu (nenä kuvassa)


Sitten tytöt :)

Liida eli Yrttitarhan Fritillaria, creme(täplikäs)valkoinen itämainen naaras, se pienempi länttiselkäinen, josta on jo uniakin nähty ;)


"Apuaa, auttakaa!"
"Mhäh?! Eihän tässä tapahtunutkaan mitään...?"

Ylhäältä päin kuvattuna Zero-veljen vieressä

nöpöstys tämäkin

Feli eli Yrttitarhan Felicia, creme(täplikäs)valkoinen itämainen naaras, se isompi tyttö

Itse rauhallisuus <3

Kyljen esittelyä

Pullean masun esittelyä

Felin ja Kapsun naamamerkit on samankaltaiset, mutta opin eilen vihdoin erottamaan ne toisistaan. Felillä valkoinen piirto on tylpempi, vaikka se Kapsullakin on leveä ja matala, niin Kapsulla valkoisessa on pieni terävä kärki.. Kapsulla on myös se tumma pieni läntti kyljessä, melkein samanlainen kuin Liidalla, vähän pienempi vain.
Longon erottaa selkäpuolelta muista pennuista hyvin, koska sillä valkoinen kauluri nousee niskaan ja tekee pienen nuolen muotoisen merkin. Naamasta Longo ja Liida ovat hyvin samantapaiset, mutta kunhan vielä hieman kasvavat, niin alkavat erottua kaukaakin helpommin.

Vielä en ota varauksia pojista, mutta kyselyitä toki mielellään.

4 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

<3

Eipä mulla muuta ;)

maarit kirjoitti...

Oi että! Pennut näyttävät hurjan kauniille! :D

Tinittin kirjoitti...

aww mikä maitomasu!! *lähtee äkkiä pois täältä*

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihania pikkuisia! Ja niin täydellisen värisiä!