torstaina, tammikuuta 15, 2009

Hile - 8 vkoa tiineyttä takana

Minulla oli mahdollisuus käydä pikaisesti tervehtimässä rakasta möhömahaamme Johannan luona seitsemännellä tiineysviikolla ja sain otettua muutaman huonon kuvan todisteeksi pinkeästä vatsasta. Nämä kuvat ovat siis kun vuorokausia oli täynnä 48 ja päivämäärä 6.1.2009.

Istuu tärkeänä
Vielä se kohoaa maasta...
...mutta kyllä painovoima vetää vastustamattomasti (lyijy?)palloa puoleensa.Hile oli hoikka tyttö ennen astutusta, ei ole onneksi tullut siinä niin kovin äitiinsä...
Rouvanen on keskittynyt niin perinpohjin antamaan kaiken kasvuvoiman vauvoilleen, että ei ole vielä kehittänyt roikkuvia utareita. Toivottavasti muistaa kuitenkin ajoissa käynnistellä meijerin tuotantoa ennen kuin pienet ulkoistuvat...
Vauvojen liikkeet tuntuivat ensimmäisen kerran kuvausta edeltävänä päivänä, mutta nyt käy jo melkoinen kiemurtelu kyljissä ja paino oli eilen viimeisimmän tiedon mukaan noin 4600 grammaa, kun lähtöpainoa Hilpukalla oli himpun reilu kolme kiloa. Nyt on alkanut ruuan kanssa nirsoilu, eihän tuo ihme ole, kun pennut vievät tilaa mahalaukulta ja olokaan ei varmasti sitä myötä ole aina niin auvoisa. Pääasia on, että ruokaa kuitenkin jatkuvasti menee alas, vaikka sitten valikoiden. Kummasti on meno rauhoittunut eikä poikien hurjat leikit vedä mammaa enää puoleensa ;)

Lisäys:
Johanna lähettikin niin nopsaan tuoreet kuvat, että hädin tuskin ennätin tämän jutun julkaista, kun 57:n vuorokauden masuesittelyt olivat postilootikossani :)

Ujo pieni - ihanasti näkyy tuo korvien kuviointi <3
Taapertaja
Ja vielä jaksaa kurkottaa lelun perään

2 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Ihana masu! Ruokahaluja ja kaikkea hyvää toivotellen Johanna ja sopuisat kollipojat <3

Katri kirjoitti...

Vooooi kuinka suloinen!! :) Lämpimiä ajatuksia lähettelen kisumammalle, kasvattajalle, omistajalle ja vauveleille sinne masuun.