keskiviikkona, lokakuuta 19, 2011

L-pentue - häistä viikon ikään

Pikakelauksena L-pentueen alku häiden ja syntymän kautta viime viikon perjantaihin, jolloin pennut täyttivät peräti kokonaisen viikon.

Komea sulhasmies Tuulan venytyksessä. Kuvat Fanny.

Nami taisi olla se, joka teki aloitteen... ;)

Nuori poitsu kun on vielä kokematon, Namilla sentään takana kaksi suhdetta :P

Bruno kerää rohkeutta

...ja sitten jo pusitaan :-*

Herkkujakin oli tarjolla ja poika varsin rentoutui. Miten se sanonta menikään.. tie miehen sydämeen vie..

Tää pala on MUN!

Nami tarkistaa onko paukkuja vielä jäljellä XD

Yhdeksisen viikkoa vierähti ja tultiin tiineysvuorokauteen 68. perjantaina 7.10. Edellisenä päivänä käytiin vielä Namin kanssa ultrassa tarkistuksella runsaan vuodon takia ja yhden pennun voimakas sydämensyke saatiin näkyviin. Kaksi(!) muuta eri puolilla olevaa olivat joko hankalassa asennossa tai kylkikaaren takana, mutta näytti siltä kuin olisivat liikkuneet ultran alla ja Namikin alkoi jo kyllästyä hankalaan asentoon, niin tarkempi varmistelu jäi siihen.

Nyt tuntuisi synnytys alkavan. Pitää kokeilla eri pesävaihtoehtoja.

Jonkin aikaa näytti siltä kuin tilanne ei etenisi kun pennun sikiöpussi jo näkyi ja Nami vain vaihtoi asentoa ja nuoli pussin rikki, niin että pennun häntä näkyi. Paras ponnistusasento oli Namin (kuten Fujinkin) mielestä lopulta kyykkyasento.

Ensimmäinen pentu ulkona muutaman kunnon ponnistuksen jälkeen.

Pieni esikoispoikahan se siinä. Nami tutustuu. Paino 90 grammaa.

Pentu piti huolehtia puhtaaksi ennen kuin voi jatkaa synnytystä. Ihana, taitava Nami.

Ja sitten ihan yht'äkkiä kaksi ponnistusta ja toinen pentu oli ulkona. Ja kolmaskin! Vähän ajan päästä rupesin ihmettelemään miksei Nami työnnä kolmatta kokonaan ulos vaan hoitaa vain kahta ensimmäistä. Siinä se lötkötti pää vielä emon sisällä ja näytti omituiselta... Ei tarvinnut kuin kevyesti ottaa pennusta kiinni kun se solahti ulos ja näin heti, että se oli kuollut jo paljon aiemmin. Pää oli ehkä jo alkanut "muumioitumaan", niin jähmettyneeltä se näytti. Istukka oli hyvin pieni, vain vähän pennun päätä suurempi ja yhdessä pentu ja istukka painoivat noin 70 grammaa. Toinen pentu paljastui terhakkaaksi pojaksi, 104 grammaa, ja kuollut pentu oli suruksemme ainoa tyttö.
Osasin odottaa jotakin epämääräistä syntyväksi, koska vuotoa oli tullut sen verran runsaasti yli kahden viikon ajan. Välillä päiviä ilman vuotoa ja sitten kirkas verinen limavuoto muuttui ruskeiksi klimpeiksi. Istukka siis vuoti ulos. Odotin vain jotain paljon vähemmän pentua muistuttavaa, mutta tulikin niin pitkälle kehittynyt ja sitten menehtynyt tyttö. Surullisempaa tosin olisi ollut menettää elävänä syntynyt pentu...

Pojat opettelemassa nisille.

Vähän aikaa pitää huilata syntymän päälle.

Tyytyväinen emo, eikä suotta.

Kotisivuilta löytyy kuvat vuorokauden ikäisistä pennuista niin en laita niitä tänne. Niistä näkee jo, että silmät alkavat raottua ja ensimmäisenä syntyneen pennun nenänpäähän oli ilmestynyt väriä.
Nimet löytyivät aika pian. Alun perin olin ajatellut tehdä pesueesta ihan oikeasti jotain yrttejä, mutta kahdelle pojalle tuntuikin sopivan paremmin vuodenaikaan viittaavat nimet. Tuo perjantaipäivä, jona pennut syntyivät oli tuulinen, mutta lämmin.
Kutsuma/työnimet puolestaan putkahtivat vain yllättäen mieleen kun mietin, että emo on Nami - nami... ja isä suklaa...

Yrttitarhan Lokakuu
"KARKKI"
ruskeanaamio siamilainen poika
Ikää 3 vuorokautta, maanantai 10.10.


Yrttitarhan Lounatuuli
"KEKSI"
punanaamio siamilainen poika
Ikää 3 vuorokautta, maanantai 10.10.


1 viikko, perjantaina 14.10.
Keksi

Äiti tuli vähän kehottelemaan poikia takaisin pesään kesken kuvauksien..

Keksi: "Mitä täältä löytyy"...

Naama oikeaan suuntaan punanassulla.

Karkki. Nenu on jo paljon tummempi kuin alkuviikosta.


Veljesten yhteisposeeraus. Simmut vain menevät kiinni kirkkaasta valosta.


Yhtä jalkaa mennään tännepäin...

näin


...ja sitten tännepäin


Keksi on iso poika, joka ylitti 300 grammaa 11 vuorokauden iässä. Karkki tulee kovasti perässä, mutta velipojalla on isompi ruokahalu, joten painoero hieman kasvaa kaiken aikaa. Karkki on rauhallisempi ja pieniäänisempi ainakin tässä vaiheessa. Keksi katselee enemmän ympärilleen ja aloittaa herkemmin huudon käsiteltäessä vaikka rauhallisia poikia molemmat ovat - vielä.
Ainakin Karkki on vapaana ja kiinnostuksensa saa ilmaista. Tosin sitovia varauksia en ota tässä vaiheessa vielä yhdestäkään pennusta. Kunhan näkee kuinka pojat kasvavat ja kehittyvät niin mahdollisesti toivoisin ainakin toiselle, ehkä jopa molemmille kotia, jossa saisi pysyä hetken aikaa leikkaamattomana. Keksille sellainen mahdollisuus onkin ehkä toiveissa, ihanaa.

tiistaina, lokakuuta 04, 2011

Masunkasvattajat

Unohdetaanpa hetkeksi ikävät asiat ja laitetaan ajan tasalle mukavat. Kaksi emoa on tiineenä ja toisella viedään aivan viimeisiä hetkiä ennen masun purkautumista.
Kuten kotisivujeni pentu-uutisista on voinut lukea, niin tällä viikolla on Yrttitarhan Hanamin ja Bluintenso Amedeon erityisen kovasti odotetun pentueen laskettu aika. Nami tuli meille hautomaan vauvojaan reilu kaksi viikkoa sitten ja aiemmista suunnitelmista poiketen se siis synnyttää ja kasvattaa pentunsa meillä. Nyt olen myös vahvasti kallistumassa sille kannalle, että jatkossa kaikki sijoitusnaaraat tulevat synnyttämään meille, etenkin jos eivät asu aivan naapurissa. Tätä puoltaa niin valtava määrä seikkoja etten edes jaksa tässä niitä luetella. Mielelläni kuitenkin perustelen päätökseni sijoituskotien kanssa kahden kesken ja kaikista asioista saa aina ja erittäin mielellään kysyä. Päätös ei siis millään tavalla liity Namin meilletulon syihin. Nyt oli kyseessä ihan aikatauluongelmat, mutta olen enemmän kuin tyytyväinen, että näin kävi, koska huolta on aiheuttanut heti meille tulon jälkeen havaitsemani verinen vuoto. Tuulalle valtavan iso kiitos, että luotti rakkaansa hoitooni.

Nami kävi ultrassa vuodon takia kaksi viikkoa sitten ja silloin kohdusta löytyi ainakin kaksi hyvinvoivaa sikiötä sekä kirkkaat pentunesteet. Antibioottikuuri on kuitenkin ollut suojana siitä asti ja hyvä niin, koska veristä vuotoa ja epämääräisen ruskeita klimppejä on edelleen tullut ajoittain.

Alla olevat kuvat on otettu viime lauantaina kun vuorokausia Namilla oli 62.

Ikkunaprinsessa

Minä tulen, saanko rapsutuksia, syliä?

Masu leveänä on paras olla..

Kurkistus masun takaa

Aina leivotaan



Kilpparitassu - se kuuluisa

Ihana aurinko (terkkuja velipojalle)

Masukarvakiehkurat

Pesätuumailua; "Hmm, pitäisiköhän vielä vaihtaa eri sävyiset verhot lastenhuoneeseen.."

Täältähän löytyy suojaisampi soppi..

...lämminkin tämä on

Okei, on tämäkin ihan hyvä
Painoa on Namille tullut kahdessa viikossa lisää reilut 600 grammaa ja nyt kasassa on 5150 g, aika muhkea lukema siihen nähden, että luulen tulevan pienen pentueen :O

***

Hilla-hybridi kävi myös kollilassa ja on tukevasti pieniin päin. Jännityksellä odotan millaisia vauvoja syntyy yhdistelmästä Yrttitarhan Yövilkka ja Koosje van Tutte's Havana Special. Päästäänkö askel itämaisempaan suuntaan vai onko tuloksena jotakin epämääräistä...
Myös Hilla kävi ultrassa kaksi viikkoa sitten ruokahaluttomuuden ja ripulin takia, koska pelkäsin, että oireet voisivat johtua kohtutulehduksesta. Kaikki oli masussa kuitenkin hyvin ja vähintään kolme pennunalkua masussa lilluskeli. Hilla tuli Lillukan kanssa meille hoitoon kolmeksi viikoksi kun äitini lähti käymään Englannissa ja kun ruokahalukin palasi siinä samalla niin nyt aivan viime päivinä on Hillan maha paisunut silmissä. Vuorokausia on nyt kasassa 41 ja kuvienottopäivänä eli viime lauantaina 38. Toivottavasti ei "tee emojaan" ja pyöräytä seitsemää pentua... Tätä satsia riittäisi hyvin 2-3 pennun pentue.

Venytetääään, niin mahtuu pentumaha paremmin kasvamaan..

On se raukeaa olla tuleva emo. Ikiliikkuja on kummasti rauhoittunut ;)

Tämä sen sijaan ei kasvata muuta kuin omaa läskiä pentumahaansa ;D

Lillukka osaa venyä

Käpälä oikosena


Vatsakumpu erottuu jo

Tässä kuvassa on vähän itämaisempi ilme..

..ja tässä pöllönsilmät 8)

Mikäs se sieltä pilkottaa?

Lillukan kanssa päiväunilla
Ihan pian varmasti vauvauutisia!

torstaina, elokuuta 18, 2011

Liikaa tapahtunut

Niin paljon kaikkea ja suurelta osin ikävää sattunut kissarintamalla, että blogin päivittäminen tuntuu aina vaan työläämmältä. Peukut pystyssä, että muutaman päivän sisällä saataisiin parempia uutisia! Ikävät asiat on päivitetty kotisivuille ja niistä lisää kenties täällä joskus...

Kasvattieni omistajat huom!! Olen erittäin iloinen kaikista kuulumisista ja kuvista, joita saan sähköpostiin, vaikka en niihin "heti" ehtisikään/saisikaan aikaiseksi vastata!

Yksi iloisempi asia: reipas neiti Lillukka :)
Thank you Lynda for this very brave and sweet girl!
Lillukan varalle on jo solmittu suunnitelmia. Niistä lisää kun tulevat ajankohtaiseksi.

perjantaina, helmikuuta 25, 2011

Blogiväsymys

Onhan tässä sattunut ja tapahtunut yhtä sun toista, mutta milloinkaan ennen ei ole tullut niin totaalista blogiväsymystä koko viiden vuoden aikana, jonka olen bloggauksia tehnyt. Jotta voisihan tuota täyttä viittä bloggausvuotta juhlistaa palaamalla blogitauolta XD
Bloggerissa siis alkaen helmikuusta 2006 See-pentueen myötä!

Mitähän tässä nyt muun muassa on tapahtunutkaan...
  • kaikki I- ja J-pennut löysivät ihanat kodit
  • 2x FINTICAt:in näyttely, elokuussa sekä tammikuussa
  • K-pentue syntyi, kasvoi ja muutti omiin koteihinsa
  • Kukan vahinkopentue syntyi, kasvoi ja muutti omiin koteihinsa
  • Virna löysi mahtavan ihanan uuden kodin ja sai seurakseen siskonpojan
  • menetimme laumamme vanhimman jäsenen :'(
  • meille saapui uusi ihana poika Italiasta, joka muutti Turkuun Saijan huomaan
  • PRA-testaukset ovat käynnistyneet ja monesta kissasta jo saatu testaustulokset
  • K-pentueen isän PRA-tuloksia jännätään, koska emo osoittautui kantajaksi
  • tein sijoitussopimuksen Kukan vahinkopentueen Hilla-tytöstä
  • K-pentueesta sukuaan saattaa jatkaa Aasa-tyttö emonsa kaverina, Uni-poika J-pentueen poikien kaverina ja Loru on myös myyty siitosoikeudella, aika näyttää toteutuuko yhdenkään vauvahaaveet
  • Luuna lähti "kiimanhoukutteluhoitopaikkaan"
  • ...kaikkea olennaista en varmasti muistanut mainita
Suurin osa em. "uutisista" on löytynyt ajallaan kotisivuilta, joita olen jaksanut päivittää ahkerammin. Toivon mukaan edes osasta saisin aikaiseksi tarkempaa juttua myös tänne. Kuvia olisi niin mukava jakaa täällä.
2.3. lähdemme lomailemaan siskoni luo Englantiin kahdeksi viikoksi, joten jos sitä ennen ei juttua ilmesty, niin sitten viimeistään sen jälkeen. En ota stressiä ;)
Ihanaa auringonpaisteista kevättalvea kaikille!

perjantaina, joulukuuta 17, 2010

Jäähyväisiä

Kun toisaalla syntyy uutta elämää, niin toisaalla jätetään hyvästit niille, jotka ovat saavuttaneet matkan pään... Olin Lapinlahdella sijoitusnaaraani Liidan synnytyksessä (pentue esillä kotisivuilla, tänne tulee juttua myöhemmin) samaan aikaan kun veljeni näki yhden rakkaan, erikoisen, aikoinaan elämälle voitetun pienen kissanelämän tulevan loppuunsa. Äkillinen sairaus murti pienen koti-/löytökissa Mistelin ja se nukutettiin ikiuneen 17.11.2010

Misteli sisarineen (Mimosa ja Mau-Mau, jotka menehtyivät tapaturmaisesti uusissa kodeissaan jo nuorina) syntyi viimeisenä onnettomana pentueena vuonna 1997 kurjaan mökkiin, jonka emäntä-mummo oli joutunut kodistaan lopullisesti terveyskeskukseen, eläinsuojeluvalvoja lopettanut aikuiset kissat, myös pentueen emon, ja jättänyt kolme suunnilleen parin viikon ikäistä kissanpentua oman onnensa nojaan mökissä emon löytämään piilopaikkaan, sanoen paikalle jääneelle "apumiehelle", että antaisi niille maitoa... Koska mummo oli meille tuttu ja olimme äitini kanssa käyneet hakemassa aiemmin jo useita pentuja sekä yhden pentueen emoineen parempaan hoitoon, satuimme paikalle kun pennut olivat olleet toista vuorokautta yksin piiloloukossaan. Saimme "apumiehen" avustuksella kaivettua heikot pennut esille ja kotiin päästyä ne pääsivät ruiskuruokintaan ja saivat Mirjam Nummiselta homeopaattiset aineet, joita ilman ne eivät varmasti olisi selvinneet, niin pahalta pentujen tilanne näytti pariinkin otteeseen.
Pennut alkoivat viimein vahvistua ja edesmennyt puolipitkäkarvainen kotikissani Musca adoptoi ne hoivaansa. Misteli oli siro, kevytrakenteinen, erityislaatuinen tyttö, joka otti veljeni omaksi ihmisekseen. Eräässä vaiheessa Misteli joutui perheeni toisen naaraskissan vainoamaksi (joka oli Mistelin isosiskon tytär) ja pelkäsi liikkua koko asunnossa. Kuitenkin homeopaattisella rakenteellisella hoidolla saatiin vahvistettua Mistelin itsetuntoa ja siitä kehkeytyi reipas kaunotar.

Misteli
5/1997 - 17.11.2010



Toinen surullinen viesti tuli heti viikon päästä, kun tiistaina 23.11. saman mökkipahasen kasvatti, jonka aikoinaan siskonsa Nepparin (uusi koti lopetti nuorena ilman syytä) kera pelastimme kissaruton kynsistä, oli päästetty suloisesti omassa lempituolissaan nukkumaan pois lonkkavaivan aiheuttamasta kivusta. Eläinlääkäri tuli mieheni siskon perheen kotiin, jotta matkustuskammoisen Kille-pojan ei tarvitsisi kokea stressiä viimeisinä hetkinään. Viimeisten vuosien aikana Kille oli myös munuaisten vajaatoiminnan takia erikoisruokavaliolla. Ensimmäisessä kodissaan, jonne se meiltä muutti ja josta sitten 3-vuotiaana pääsi lopulliseen kotiinsa, se joutui ilmeisesti naapurin lasten pelottelemaksi ja auton tönäisemäksi, josta vuosien mittaan paheneva lonkkavika sai alkunsa. Todennäköisesti juuri vaivaava lonkka sai puolipitkäkarvaisen Killen nyhtämään häntäänsä siten, että se oli tyypillisesti aina enemmän tai vähemmän ruodoksi "trimmattu". Nuorempana Killelle kokeiltiin sekä kukkatippakuuria jos hännän nyhtäminen olisi ollut vain stressaavan menneisyyden oirehdintaa, että homeopaattista hoitoa, joka hieman helpottikin elämää. Viimeisinä aikoina lonkan selvästi kipuillessa, helpotusta tuli kipulääkkeestä, mutta munuaisvian löydyttyä sitä mahdollisuutta ei voinut enää käyttää. Kille eli virikkeellisen ja rakastetun elämän maaseudulla metsän keskellä ja nautti voidessaan pyydystää myyriä pellolta ja kiivetä korkealle pihlajaan.

Kille-poika, "Kuukkeli"
6/1996 - 23.11.2010
Ylläoleva kuva vuodelta 2001, alapuolella kuvat kesältä 2009.


keskiviikkona, marraskuuta 03, 2010

Piki 16.4.2010-11.8.2010

Tämä blogikirjoitus on odottanut kauan - vähän liian kauan. Siksi en ole voinut päivittää tänne mitään muutakaan, tai siltä on tuntunut, ja siksi kaikki on jäänyt odottamaan. Kotisivuja olen kuitenkin päivittänyt ja sieltä on löytynyt ajantasaiset pentukuulumiset.

Aluksi odottelin Eviran avausraporttia, jotta voin saman tien kertoa tarkkoja tietoja. Ja sitten odottelin Pikin viimeisiä kuvia, kiitos niistä Pitkäsen perheelle. Lopuksi odottelin inspiraatiota - sitä ei ole kuulunut vieläkään - sanat ovat puuttuneet, mutta siitä huolimatta kirjoitan tämän tekstin nyt.

Yrttitarhan Jakaranda
"PIKI"
s. 16.4.2010
k. 11.8.2010
Vain kolme viikkoa Piki ehti nauttia uudesta ihanasta perheestään; kaikista ihmisjäsenistä ja Hemmo-kaverista, joka oli pienelle pojalle kuin isoveli.
Sitten, aivan yllättäen, maanantaina 9.8. alkoivat kouristukset. Epileptisiä kouristuksia, joiden aikana Piki-parka teki tarpeensa alleen. Ensin muutaman tunnin välein, sitten yhä tihentyen ja voimistuen. Voin vain kuvitella miten kauheaa katseltavaa se oli Pikin perheelle, jossa sitä rakastettiin kuin se olisi aina ollut osa perhettä.
Oma eläinlääkäri konsultoi neurologian spesialistia, joka antoi hieman toivoa, mutta kohtausten yhä pahentuessa tulimme yhdessä Pikin perheen kanssa siihen tulokseen, että paras palvelus pienelle rakkaalle, erityiselle pojalle on päästää se pois...
Pikin ei tarvitse enää kärsiä. Ihana pieni Piki, jäimme kaipaamaan sinua...

***************
Avausraportin tulos: "Tutkitulla kissalla ei todettu sellaisia elimellisiä muutoksia, esim. tulehdus tai kasvain, mitkä selittäisivät esitiedoissa mainitut epileptiset kohtaukset. Kyseessä on todennäköisimmin primääri epilepsia, joka on häiriö aivojen sähköisessä toiminnassa."

***************
Selittämättömän, todennäköisesti perimästä johtuvan epilepsian vuoksi purin sijoitussopimuksen, jonka olin tehnyt Pikin veljestä, Yrttitarhan Jokipajusta. Kukaan tästä pentueesta ei jatka sukua. Myös emo on nyt leikattu, vaikka estettä toiselle pentueelle eri kollin kanssa ei olisi ollutkaan, sen sijoitussopimus oli tehtykin vain yhdestä pentueesta. Pentueen isä on saanut useita terveitä pentueita muiden naaraiden kanssa.