Näytetään tekstit, joissa on tunniste videoita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste videoita. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, kesäkuuta 12, 2010

Kuvamuistoja, restaurointia ja uutisia eläinlääkäristä

Mikä tässä yhteisruokailukuvassa on hassusti? Kuva otettu 21.5., kun pennut olivat kuuden viikon ja viiden viikon ikäisiä.

Tämä pieni hassu typykkä nuohoaa mieluummin kanajauhelihan murusia edelliseltä aterialta kuin söisi uutta lautasellista seitä... Siirtyi Vanukin jonkin ajan kuluttua tuoreen ruuan ääreen.

Samana päivänä - hellejakson viimeistä edellisenä kunnon lämpimänä päivänä kävi Kukan ja Virnan oma perhe pentuja ja emoja katsomassa ja I-pentueen kanssa ulkoiltiin hetki yhdessä (kuvien julkaisuun on lupa lasten äidiltä). Aluksi pentuja jännitti, mutta pian uskaltauduttiin nuuskimaan nurmikkoa ja auringonpaistetta.

Papu kellottaa Eliaksen sylissä, joka pitää toisella kädellä kiinni Kukan flexistä :)

Manna katselee maailmaa turvallisesti Saran sylistä.

Malista on kiva kiipeillä Saran polvilla.

Valmu suunnittelee korkeampaa tähyilypaikkaa boksin katolta...

....mutta pääsikin vielä paremmalle näköalapaikalle Saran olkapäälle.

Senna Eliaksen kainalossa.

Pojat tähyilevät boksista, Senna näyttää kieltä..

Mikäs näin hyvällä paikalla on kuikkiessa vaikkapa parkkipaikan autoja. Mali auringosta häikäistyneenä.

Kukka levähtää boksin varjossa.

Ja vahtii välillä itse itseään (flexi tanakasti tassun alla).
Seuraavana päivänä viisiviikkoiset Jiit pääsivät kaikki kerralla tutustumaan myös muihin kissoihin, koiraan ja isompiin tiloihin.

Piki ihmettelee.

Vanu pörheänä.

Luuna perehtyy Vanun ominaistuoksuihin...

Villa tepastelee, haikala etualalla ja Hiku seurustelee Nokin kanssa taustalla.

Varsin huono kuva Nokista, mutta kun ei parempaakaan ollut, Nukka jäi näistä kuvista kokonaan ulkopuolelle, taisi olla vauhtia niin että ehti hummailla pois kuvausalueelta.

Vanu sievänä, Tomu ja Luuna taustalla.

Tomu puolestaan sievänä - kyllähän poikakin voi olla sievä, voihan.

Piki intoa täynnä, vähemmän innokas koira lojuu takana...
Vanha vanha itse ammattikoulussa tekemäni raapimatolppa restauroitiin tänä iltana pikaisesti. Ruuvit tiukalle ja osa uusittiin, köysi kierrettiin uudelleen toisin päin, raavittu ja rispaantunut puoli sisäänpäin ja sitten tolppa nostettiin pentuhuoneeseen.

Kukka ensimmäisenä tolpan nokassa, Piki-pikkuinen hyvänä kakkosena, muut vielä ihmettelevät.

Yleinen tohina, Sennan kuvio näkyy aika hyvin.
Kukka vaanii...

....ja ponkaisee...

Pikkuruinen Vanu kiipesi ihan ite ylös asti, rapsutteli innoissaan mennessään.

Kilpparit tolpassa.

Lälläslää, Vanu sanoo Papulle.

(vaatekomeron "lukko" näkyy taustalla :P )


Kukka intoilee...

Eilen perjantaina käytin pentuja ensimmäisellä rokotuksella. Aamulla oli aikataulu vähällä pettää, kun en osannut varautua kuinka kauan menee 198 kynnen leikkaamiseen ja 22 korvan vaikkujen pyyhkäisemiseen... Vanu jätettiin kuitenkin vielä rokottamatta, koska selvästikään sen suolisto ei ollut vielä aivan kunnossa kehnosta ruokahalusta ja hengityksen hajusta päätellen, vaikka uloste onkin kiinteää. Karvakin tuntui keijukaisella vielä tukkoiselta. Tehohoitoa jatketaan ja tehostetaan, jotta neitinen saadaan kunnon kuntoon. Muut olivat reippaita ja kahta ikävämpää löydöstä lukuun ottamatta kaikin puolin terveitä.

Olen ihmetellyt pikku-Pikin etujalkoja itsekin, sen kävely näyttää hieman hassulta ja sillä on vähän länkisääret etujalat, mutta sen tarkemmin en ollut asiaa miettinyt ennen kuin eläinlääkäri sanoi heti Pikin käsiinsä ottaessaan, että sen vasemman etujalan kyynärnivelessä on kehityshäiriö, se ei ole normaali. Ja näkeehän sen nyt kyllä itsekin aivan selvästi. Kipua siinä ei ole eikä se tunnu haittaavan menoa lainkaan. Molempia etujalkojaan poju käyttelee yhtä voimallisesti ja liikkeet ovat liukkaampia kuin kellään muulla pennulla ;) Nyt odottelen Pikin varanneen perheen päätöstä, haluavatko he pojan vammaisesta kyynärnivelestä huolimatta. Se on kaikin puolin muuten uskomattoman suloinen tirppana, rohkea ja tehokas menijä, joka on aina kun mahdollista ihmisen vieressä kiinni, silloinkin vähintään jalkojen juuressa jos ei syliin asti pääse. Katsotaan kuvataanko jalkaa mahdollisesti myöhemmin, jotta saataisiin tietää millainen jalan tilanne ja ennuste on.

Vielä tuotakin ikävämpi löydös oli Villan sydämestä kuulunut sivuääni :( Nyt ei ole edes kyse mistään pienestä hädin tuskin kuuluvasta ylimääräisestä äänestä, joka saattaisi kasvaessa hävitä, vaan sydänäänien mukana kuului kaiken aikaa ylimääräinen "kahina", itsekin kuuntelin sen. Eläinlääkärimme arveli häiriön voivan olla sydänpussiperäinen, mutta varmistuksen vialle saa jos ja kun spesialisti ultraa sydämen myöhemmin. Minkäänlaisia ulospäin näkyviä merkkejä sydänviasta ei ole, Villa on erittäin touhukas, reipas ja iloinen pikkukissi. Mutta saa nähdä löytyykö tytölle kotia tällaisen vian kanssa :(

Toivotaan aurinkoisia päiviä, että saisin pian otettua kunnon kuvia isoiksi venähtäneistä pennuista. Omia kotejaan kaipaa edelleen ainakin Manna, Papu, Tomu, Noki ja Villa.

sunnuntaina, maaliskuuta 28, 2010

Loikoilua ja leikkiä

Tältä näytti sohva usein vielä tällä viikolla, montako kissaa löydät:

Ei jää ocipoikakaan huonommaksi, ks. edellisten kuvien Haru tyynyn päällä.
Hasu kuninkaan elkein.

Helmi pääsi valloittamaan kiipeilypuun yläpesän. Luunalla on hieman happama ilme; "Eikö missään enää saa olla rauhassa?".

Kiku veikistelee.

Leipoo. Ja näyttää jo ihan oikealta ocicatilta.

Fuji yrittää huoltaa levähtänyttä pesuettaan.

Viime maanantaina yritin ottaa 12-viikkoisista simskuista nättejä poseerauskuvia, mutta eihän siitä mitään tullut. Jätetään nyt ne pahimmat Harun hönöilykuvat tästä pois ja julkaistaan ne, joissa näkyy siedettävän näköisiä kissoja. Kuume oli nousemassa, tuskanhiki pukkasi pintaan auringon porotuksessa, pentuja sinkoili sinne tänne ja ylimääräisiä tuppasi väkisin kuvaan (myös niitä ei-enää-niin-pentuja, LLLuuunaaa), siksipä ocien kuvaaminen siltä kerralta jäi kokonaan.

Tämän voisi julistaa ainoaksi jokseenkin onnistuneeksi. Harun JÄTTIkäpälät korin reunalla kyllä peittävät tyypin naaman...



"Minä poika se vaan näin söpösti poseeraan", Nami puolestaan esittelee profiiliaan ja kilpparikäpälää.


Hiku leikittää oceja. Ennen kuin sain kameran käteeni, tilanne oli sellainen, että Hiku leikitti pöydällä istuvaa pentua hännällään, jonka hännällä leikki tuolilla istuva pentu...

tiistaina, maaliskuuta 02, 2010

Seisomisharjoitusten lopputulos

Helmikuun ajan piti harjoitella takajaloilla seisomista, jotta kuun lopussa temppu kestäisi kolmen sekunnin ajan. Noh, meidän harjoitukset jäivät kolmeen, joista ensimmäinen oli alkuasetelmien kuvauksen aikaan, toinen puolen kuun tietämillä ja kolmas sunnuntaina, helmikuun viimeisenä päivänä. Eilen kuvasin lopputuloksen.


Luuna, joka seisoi paremmin sunnuntaina kuin tässä kuvauksessa. Nyt oli tassuilla huitomista paljon enemmän. Pitäisiköhän Luunalle opettaa seuraavaksi takajaloilla kävelyä ;)


Hiku, joka puolestaan seisoi nyt kymmenen kertaa paremmin kuin sunnuntaina, jolloin harjoiteltiin yhtä aikaa Luunan kanssa ja Hikun jokainen "seisominen" oli takajaloilla hyppy niin, että sai tassuilla ranteeni ympäri, vaikka kuinka olisin korkealla pitänyt merkkikeppiä...
Hikulle harjoitukset siis mieluummin yksin, menee kierroksille kun on enemmän porukkaa. Tässä videolla myöhästyn pahemman kerran naksautuksen kanssa useasti eikä kolme sekuntiakaan taida täyttyä seisomisessa, hyvä jos ensimmäisessä, mutta suunta on ihan hyvä.


Fuji kunnostautui sunnuntaihin verrattuna, mutta kolmen sekunnin aika ei taida oikein kunnolla tulla täyteen. Myöhästyn myös Fujin kanssa naksautteluissa.
(Lopussa Luuna pöllähtää paikalle, koska Hiku on avannut makuuhuoneen oven, jonka takana toiset olivat poissa tieltä)

Pennuistakin otin viime viikolla uusia kuvia, mutta niin on aika hurahtanut etten ole niitä saanut tänne asti laitettua..

torstaina, helmikuuta 11, 2010

Yritys hyvä

Tässä meidän alkuasetelmat temppuhaasteeseen. Saa nähdä jääkö aikeeksi ja yritykseksi... Tyttöjen videot on kuvattu tammikuun lopussa ja Hikusta sain aikaiseksi vasta tänään. Yhtään ei ole tyttöjenkään kanssa harjoiteltu tuon jälkeen :P
Kuvakulmat on ihan vinksallaan kun kamera piti asetella miten kuten summassa tuolin päälle.
Olen käyttänyt tuota oranssia paksua kynää merkkikeppinä.

Luuna.
Kauheaa sähellystä...


Fuji-rakas-pikku-pötkylä
En edes meinannut alunperin Fujia ottaa tähän, mutta kun toinen seisoi niin suloisesti koko porukan pörrätessä yhtä aikaa olohuoneessa ja tavoitellessa tempun suoritusvuoroa (=raksun saamista), niin otin Fujin yksinään pentuhuoneeseen esiintymään. Nämä seisomiset jäi aika tyngiksi, mutta Fujissa on potentiaalia :-* (Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä...)


Hiku.
Tohkeissaan. Kamera oli sängyllä tuolin päällä ja kun Hiku hyppää puolivälissä sängylle, niin kuvakin tutisee.. Ja Haru antaa kommenttia ;) oli ainoana seuraamassa Hiku-setän harjoitusta.
Tuo kukka oli tiellä.


Ja bonuksena vielä Hikun oma temppu tammikuun kuvaussessiosta ;)

torstaina, tammikuuta 28, 2010

Tyylinäytteitä

Rauhallista ruokailua, söpöä leikkimistä ja ison fiksun kissan jälkiruokamaitohörppy...

Eilen mussutettiin naudan jauhelihaa kananmunan ja kermaviilin kera.

Aamulla pöytä katettiin keitetyllä seillä ynnä höysteillä, nam nam...

NAM NAM -sanoo Kiku ja yrittää rohmuta koko lautasellisen...


Muiden ruokaillessa punapoika näytti miten söpöt kissanpennut leikkivät.

Poukkoilua...

Ja jälkiruuaksi maitobaarista huikat.

Kikun imemistyylinäyte...

tiistaina, tammikuuta 26, 2010

Mussun mussun

Eilen illalla tein uudelleenjärjestelyjä pentualueella. Pesä poistettiin käytöstä - siis sturdipesä, koska se oli muuttunut mieluiseksi pissauspaikaksi. Rajasin myös pahviaidoilla pennuille osan huoneesta, jotta hiekkalaatikko-opettelu sujuu kivuttomammin eikä emon tarvitse olla ylettömän huolissaan ympäri huonetta vaeltavista lapsistaan. Nukkumapaikoiksi laitoin kumolleen käännetyn korin, jonka päälle lämpötyynyn ja pehmusteen (ylös eivät pissi) sekä pussipesä sai jäädä lattiatason pesäkoloksi. Kohta pennut pääsevät jo korituoliinkin, joka on vielä ulottumattomissa, mutta emo pääsee siihen huilimaan ja valvomaan laumaansa. Pieniä hiekkalaatikoita on leikkikehän toisella laidalla neljä ja ruokapaikka toisella laidalla. Keskelle aluetta jätin toistaiseksi pienen maton, mutta mikäli se houkuttaa pissimään, niin sitten sekin poistetaan siihen asti kunnes pissit osuvat hiekkalaatikoihin.

Fujin imetystyylinäyte ennen "remontin" alkua...

Siamsisarukset kurkkivat
Ja syömisharjoittelu jatkuu.
Läts...

Kaverin korvaan on kiva putsata oma kieli (mikä siinä on, että mössön syömisen jälkeen houkuttaa nuoleskella kaveria??) :P

Nams mums (rätti hillitsemässä mössön leviämistä)

Maisk nams

Hasu ja Hoshi putsailee toisiaan lämpötyynyn päällä (järjestyksenvaihto kesken).

"Pesen sun niskan, oo paikallaan."

Toisilla menee jo leikiksi..

Kiku...

"Nam, tää oli hyvää, ottaisko vielä vähän.."

Luuna illalla pää pyörällä pentuaitauksen lelupaljoudesta...
Fujiakin alkoi ihan leikityttää, kun leluissa oli vanhaa kunnon kalaa muistuttava haikala...

Sokkona otettu kuva, ikävä kun salama tekee silmät punaisiksi. Näin käy aina kun istuu lattialle pentujen lähettyvillä..
Vasemmalta Nami, Shiso, simskupoju ja Kiku.

Fuji valvoo taustalla.

Porukkaa alkaa väsyttää. Hauuukotus.
Kiku nukkuu sylissä ja Hasu katsoo lattialta. Hoshi polvilla myös.

Nami tahtoo lähemmäs.

Tässä on hyvä.

Simahdus.

Sylikiipeilyä.

Tällä videolla kuuluu toivottuja ääninäytteitä; punapoika riehuu päättömänä ja Kiku kiljuu sylissä. Video oli niin pitkä, että piti pätkäistä kahteen osaan. Hyvä etten itsekin kiljaissut ääneen, kun tyyppi yrittää kaivautua jalkoihini ja pureskelee varpaita :P
Videon 1. osa:

2.osa
(äh, tuli vahingossa laajakulmana, olkoon, korjaan sen jossain vaiheessa jos viitsin..)

Simskujen ääni on pikemminkin kirkas kuin sumutorvimainen, mutta saa nähdä miten muuttuu kun kasvavat. Ocien ääni on toisinaan hieman käheä - tai Hasulla ainakin.. 8)

Punapojan nimiäänestys lähenee loppuaan :D Kiitos kaikille mielipiteensä antaneille, se on selkiyttänyt asiaa -hieman ;D Nyt alkaa viimeinen pohdinta ja vielä ehtii kommentoida. Saattaa olla, että päädyn vaihtoehtojen suhteen jopa tietynlaiseen kompromissiratkaisuun...