Aasan pienimmäinen, toisena syntynyt ruskeatäplikäsvalkoinen tyttöpentu Niisu menetettiin vajaan kolmen viikon iässä pitkän taistelun jälkeen. Sen paino ei noussut syntymäpainosta kuin enimmillään noin 80 grammaa. Avaustuloksessa oli useita muutoksia eri sisäelimissä ja keuhkoissa sekä suolistossa, joten pentua olisi ollut mahdoton pelastaa :( Johanna teki kaiken mahdollisen Niisun hyväksi ja välillä ehdimme jo toivoa selviämistä kun paino nousi syöttöjen välillä, mutta lisäruokinta, nesteytys tai antibiootti eivät riittäneet auttamaan pientä rakkaaksi käynyttä Niisua.
Yrttitarhan Nigella
"Niisu"
16.5.2012 - 5.6.2012
Saman viikon lopulla tapahtui jotakin käsittämätöntä. Sunnuntai-iltana 10.6. Johanna viestitti minulle myöhään, että ruoka ei ole maistunut Aasalle, on vaivalloisen oloinen ja hengittää "vatsallaan". Se ei halunnut olla pentujen kanssa. Muutos oli tapahtunut muutamassa tunnissa. Arvelimme, että yöllä on turha lähteä päivystävälle eläinlääkärille, koska lehmälääkäri ei olisi kuitenkaan osannut mitään sille tehdä, joten Johanna seurasi Aasaa läpi yön ja aamulla kun tilanne oli samanlainen tai pahempi, lähti viemään sitä Iisalmeen eläinklinikalle. Klinikalla ollessa Aasan hengitys muuttui vain hankalammaksi ja näytti jo että se tukehtuu siihen paikkaan! Verikokeiden otto lykättiin tuonnemmaksi ja Aasa kiidätettiin röntgen-kuvaukseen, jossa selvisi, että keuhkot olivat lähes täynnä nestettä. Onni onnettomuudessa oli, että klinikalla sattui olemaan väliaikaisesti asiansa osaava eläinlääkäri, joka oli hoitanut vastaavaa aiemmin. Aasan keuhkoista imettiin Iisalmen klinikalla märkäistä eritettä päivän aikana puolisen litraa! Samalla se sai nestettä ja kahta eri antibioottia. Kunto kohenikin silmin nähden kun hukkumaisillaan ollut emokissa sai nopeaa apua.
Vaara ei kuitenkaan ollut ohi... keuhkot uhkasivat täyttyä uudelleen ja piti päättää mitä tehdä; Iisalmessa ei olisi voitu tehdä enempää kuin tyhjentää keuhkoja, mutta Aasa tarvitsi tehohoitoa eläinsairaalassa. Viikkiin laitettiin lähete ja Johanna sai muutaman tunnin aikaa miettiä lähteäkö viemään Aasaa eläinsairaalaan vai jäisikö seuraamaan tilannetta kotiin ja seuraavana aamuna taas tarvittaessa tyhjennykselle Iisalmeen..
Olisiko tehohoitoon vieminen rahojen laittamista Aasan turhaan kärsimykseen? Olisiko se kissan kiduttamista vielä turhempaan jos sitä ei viedä tehohoitoon. Miten pennut selviävät sen ajan jos Johanna lähtee? Kuka muu voisi lähteä? Jaksaako Johanna ajaa univelkaisena?
Helsinkiin asti Johannalla ei ollut mahdollisuutta irrottautua maatilan töistä, perheen ja muiden lemmikkien hoidosta, mutta kaikeksi onneksi Johannan ihana sisko lupautui ajamaan Järvenpäästä vastaan ja viemään Aasan Viikkiin, jossa olivat perillä puolen yön maissa.
Yritän lyhkäisesti kerrata tapahtumat pääpiirteissään...
Hoidot alkoivat tiistaiaamuna 13.6. Yöllä ei ollut tarvinnut imeä nestettä, vaikka hengitys oli vähän tihentynyt. Aasa oli tilanteeseen nähden hyvävointinen.
Ennuste oli varovainen, mutta koska ennen synnytystä oli sattunut kissojen välillä kahakka kun Aasa makasi Bolon vieressä pesässä ja Bolo noustessaan oli astunut Aasan utareelle, johon oli tullut paljon verta vuotanut reikä, niin mahdollisuus traumaperäiseen märkäkeuhkoon oli olemassa. Samassa rytäkässä Aasan rääkäistessä kivuliaan pistoksen jälkeen, myös tytöt ottivat yhteen ja Aasa sai Liidan kynnestä ohimolleen reiän, johon kehittyi märkäpaise.
Tiistaina Aasan tilanne kuitenkin kriisiytyi; se sai verenmyrkytyksen, oli jouduttu laittamaan hengitysputki ja sitä ventiloitiin käsin. Nestettä poistettiin runsaasti. Ultrassa näkyi tihentynyt massa, josta eivät tienneet oliko tulehdukseen liittyvää vai kasvain. Verenmyrkytys saattaisi tehdä tuhoa sisäelimissä. Koko ajan oli valmius hätäeutanasiaan.
Kuin ihmeen kaupalla (superasiantuntevan hoidon ansiosta) Aasan tila vakaantui ja alustava patologin vastaus "massan" ohutneulanäytteestä viittasi vain infektoituneeseen nesteeseen, ei kasvaimeen. Tietokonetomografialla saatiin varmistus asiasta.. Torstaina kriisitilanne oli täysin ohi, Aasa virkeä ja jutteleva ja kaikki tutkimukset viittasivat traumaperäiseen vaivaan. Keuhkolohkojen todettiin olevan erilliset, joten molemmilla puolilla jouduttiin pitämään imua, jotka oli saatava ennen kotiuttamista pois.
Aasa virkistyi niin hyvin, että sen pitäminen sairaalan pienessä häkissä alkoi olla mahdotonta. Eläintenhoitajat ja -lääkärit eivät saaneet kunnolla sen hengitystiheyttä laskettua kun ei tarvinnut kuin katsoa siihen päin ja kehräys ja juttelu alkoi... Alkoi kuumeinen väliaikaisen hoitopaikan etsintä kun kyytiä Helsingistä Lapinlahdelle olisi tulossa loppuviikosta, joten Johannan ei olisi järkeä lähteä sitä varta vasten alkuviikosta hakemaan. Alkoi huolestuttavasti näyttää siltä, että kukaan ei pystyisi/uskaltaisi ottaa Aasaa 2-3 päiväksi. Vihdoin keskiviikkona 20.6. kun soitin See-pentueen Usvan omistajalle ja entiselle sijoituskodille Marialle, Maria lupasi lyhyen selostuksen jälkeen ottaa Aasan hoiviinsa. Perjantaiaamuna 22.6. Aasa sitten matkusti takaisin kotiin Johannan siskon kyydillä. Kotihoidoksi jäi antibioottitabletti kaksi kertaa päivässä ja hengitystiheyden tarkkailu.
Aasa joutui luopumaan pennuistaan eikä saisi enää hoitaa niitä. Onneksi pennuilla oli emon sairastuessa ikää melkein neljä viikkoa ja olivat kiinteitä jo harjoitelleet, joten tilanne niiden kannalta ei ollut niin hankala. Koko N-pesue siirtyi mummonsa hoiviin emon lähdettyä sairaalaan ja Liida hyväksyi koko lauman omakseen.
Tässä Liida omien pariviikkoisten vauvojensa kanssa.
Koko katras.
Itse pääsin katsomaan pentuja juhannuksen jälkeen kahtena päivänä kun Aasan pennut olivat 6-viikkoisia ja Liidan pentue 5vk 3-4vrk. Yllä oleva kuva on silloin otettu. Aasan viisi jäljellä olevaa pentua ja Liidan neljä. Silloin näytti, että suurimmat huolet ovat ohi, Aasa virkeä ja erityisen seurallinen toipilas ja pennut söivät jo hyvällä halulla kiinteää ruokaa. Yksi Aasan pennuista kuitenkin oli ikäänsä nähden tavallista pienempi ja huomasin sen silmissä erikoisia "rihmoja". Jos jollain on kokemusta vastaavasta pennun silmissä, niin olisi mielenkiintoista kuulla. Itse tulin siihen päätelmään, että kyse saattoi olla sikiöaikaisista verisuonista tai vastaavasta. Alla kuva kilpparityttö Neelan silmistä. Kuvaa klikkaamalla näkee sen suurempana. Muuten Neela-tyttö oli erikoisen ihmistä rakastava ja pirteä.
Tätä ei jaksaisi enää edes kirjoittaa, mutta aivan yllättäen 29.6. illalla Johanna löysi Neelan nukkumasta kiipeilypuun pesästä, se ei kunnolla reagoinut mihinkään, miukui vähän, käpertyi vain kyljelleen ja hengitti vähän huohottavasti. Ja tietenkin päivystysaikaan perjantai-iltana... Päivystävä "lehmälääkäri" epäili maksashunttia tai muuta vastaavaa ongelmaa tai infektiota - Aasasta johtuvaa, käski antaa antibioottia, jotain lämmintä lientä suuhun ja jos ei niele tai ei tokene, niin eutanasia oli ainut mitä hän pystyisi tekemään.. Onneksi pennulle sopivaa antibioottia oli sekä glukoosia nahan alle laitettavaksi. Suuhun se sai vedellä pehmennettyä a/d-ruokaa, jota aluksi nieli, mutta sitten antoi valua leuan alle. Niistä Neela silti hieman virkistyi ja yritti yhdeksän aikaan illalla vähän kävelläkin. Puoli yhdentoista aikaan se kuitenkin makasi kyljellään silmät tiukasti kiinni ja "piippasi" välillä. Vatsa oli hieman turvoksissa kuten Niisullakin oli ollut (sillä tosin todella paljon). Yhdentoista aikaan se edelleen makasi silmät kiinni eikä reagoinut muiden pentujen juostessa yli ja käpälöidessä sitä. Kun Johanna yhdentoista jälkeen soitti uudelleen päivystävälle ja kysyi mielipidettä olisiko tehtävä eutanasia ettei pentu kärsi, niin vastaus oli: "Kuoleehan se siihen itsekin. Tuskin kannattaa lähteä ajamaan tänne *(paikkakunta poistettu)* sen takia. Ei se ole kivulias jos se hiipuu." -voitte kuvitella miten voi suututtaa tuollainen asenne...
Tämän jälkeen Neela piti päätä pystyssä ja naukui ja Liida nuoli sitä. Silmät olivat kuitenkin kiinni.
Yöllä kahden jälkeen kun Neela sai nestettä, sen silmät näyttivät oudon valkeilta ja aamulla tilanne näkyi kunnolla kun se avasi silmät, jotka olivat kauttaaltaan samean valkoiset! Aamulla se kuitenkin miukui ja käveli vähän ja Johanna yritti tavoittaa Viikin Aasaa hoitaneita eläinlääkäreitä neuvoja saadakseen kun kyse oli Aasan pennusta ja mahdollisesti koko pentue tarvitsisi Aasan tulehduksen vuoksi suoja-antibiootin. Eläinlääkäreitä ei kuitenkaan saanut kiinni ja päivystysnumerosta vastasi erittäin töykeä henkilö, joka ei edes antanut selittää tilannetta... :(
Seuraavaksi oli taas soitettava Pohjois-Savon alueella olevalle päivystäjälle, joka puolestaan otti vastaan, mutta oli käsittämättömän törkeä... Ei kuunnellut tai tutkinut mitenkään vaan sanoi heti ainoastaan, että "Onpa rääpäle, kummallinen turkki, töhryinen", johon Johanna korjasi pennun olevan sen värinen... Eläinlääkäri ei kommentoinut mitään kysymykseen mistä voisi johtua että silmät olivat sellaiset eikä noteerannut eläinsairaalan numeron tarjoamista. Oli vain hetken hiljaa ja tokaisi sitten että ei tälle auta mikään, ei kannata soitella vaan lopettaa tämä. Muille pennuille ei kuulemma myöskään kannata antaa antibioottia, koska ei voisi millään tietää, että olisi sama infektio... Lopetetulle pennulle puolestaan ei voisi kuulemma tehdä ruumiinavausta kun on aineilla lopetettu ja kun oli lauantai ja menisi muutama päivä ennen kuin sitä saisi lähtemään. Mätänee kuulemma jollei pakasta...
Yrttitarhan Nemesia
"Neela"
16.5.2012 - 30.6.2012
No. Neela lähetettiin avattavaksi joka tapauksessa. Surua pahensi sen miettiminen, että jospa Neela olisi kaikesta huolimatta selvinnyt kunnollisella hoidolla...
Kovia kokeneesta Aasa-emosta ei saanut kunnollista kuvaa kun sen piti vain päästä olemaan mahdollisimman lähellä ihmistä, piti kehrätä ja leipoa valtaisasti :-*
Karvoja oli ajeltu vähän joka puolelta..
Aasalla on kovasti asiaa.
Turkkikin oli kaikessa rytäkässä kärsinyt.
Kotia etsivistä reippaista pennuista taidan tehdä oman juttunsa, ei sotketa niitä tänne ikävien asioiden perään. Jos joku jaksoi tänne asti lukea, niin pahoittelen sekavaa ja ylipitkää tekstiä...
Lainkaan tarpeeksi en pysty kiittämään Johannaa, joka on joutunut kokemaan lähes pahimmat mahdolliset mitä pentueiden kanssa voi kokea ja silti jaksanut hoitaa äärimmäisen tarkasti ja rakkaudella kaikki pennut. Suuri kiitos kuuluu Aasan Iisalmessa pelastaneelle eläinlääkärille Niina Ryynälälle sekä Yliopistollisessa eläinsairaalassa sen kuoleman kielistä nostaneille eläinlääkäreille ja hoitajille. Ilman Johannan siskon Marja Uusitalon apua Aasaa ei olisi varmaankaan saatu hoitoon, Maria Laiho auttoi kiireellistä ja luotettavaa hoitopaikkaa tarvittaessa, eläinlääkäri Paavo Miettinen Kuopiosta antoi reseptin apteekkiin muiden pentujen suoja-antibioottia varten vaikka oli vapaalla, eläinlääkäri Matti Behm hoiti Niisua ja otti myös sen hoidon tosissaan ja sydämellä sekä Anni Lahdenmäki mahdollisti Johannan lähdön viemään Aasaa kohti Viikkiä hoitamalla pentuja. Kiitos kaikki ihanat!
