keskiviikkona, marraskuuta 18, 2009

Viiru-Helpin muutto

Kauhistus, kun on päivitykset jääneet vallan hunningolle... Olin taas vaihteeksi tyroksiinitauolla radiojodin takia, josta on nyt kohta jo neljä viikkoa ja vaikka aikaa olisi ollutkin, niin saamattomuus oli aivan hirveää. Nyt alkaa pikku hiljaa olla normimäärä virtaa :P

Mietin mistähän alkaisi kaikki rästiin jääneet jutut, sillä sitä juttua todellakin olisi. Runosuoni ei kylläkään kuki kun aivot laahaavat vielä jäljessä, mutta jospa kuvat tasoittaisivat tekstin puutetta... Helpi-helpykäinen, pikku tirppana, G-pentueen viimeinen, joka odotteli sitä kotiaan kauan ja hartaasti ja odotus palkittiin maailman parhaalla kodilla, muutti lokakuun 17. päivä Saijan, Miken, Myn sekä Affun (Yrttitarhan Alfalfa, OSH a) ja Carloksen (Silvanest Carlos, SIA a) perheeseen Turkuun, Bossen (Yrttitarhan Bamse Bo, OSH a 25) tyhjäksi jättämää aukkoa paikkaamaan.

Tässä ollaan vielä hetkinen meillä ja porukalla testaamassa uutukaista Catmax-kiipeilypuuta.
Ylhäällä Luuna ja Fuji, keskitasolla Helpi ja alhaalla Hiku. Ylimmän pesän maalasin heti puun tultua, mutta toiset tasot odottavat vielä valkaisua -siis vaneriosat.

Helpi-neiti sievänä ja Hiku-pappa pitää huolta.


Kuikuilua Hikun kanssa.

Ja sitten uudessa kodissa... seuraavat kuvat Saija Heikkilä.

Pikkutytöt My 2v 9kk ja Helpi 6kk.

Siniset pojat toivottivat neitisen heti tervetulleeksi, olivat kai kaivanneet kolmatta porukkaan... Helpi ja Affu kiipeilypuussa.

Painittaisko vähän, tuumaa Affu...

"Tuosta haukkaan!"

Mikäs tässä ollessa kaverin kanssa :)

Kavereiden kanssa :D Helpi, Carlos, Affu.

Nukustellaan yhdessä.

Affulla on hieman masua, herralla on ikää kohta 5v 6kk.

Ei poikaa pahenna antautua välillä syliteltäväksi :)

Helpi taas sievänä.

Parhaimmat kaverit nokosilla.

Kuten näkyy: Helpi & Carlos <3

Puhtoisena pesukoneessa...

Myös isännän syli on valloitettu ;)

Tytöt kauneusunilla :-*

Kolmikko lämmittelee lauteilla, rento Helpi on Carloksen tyynynä.

Tämä on ilmeisesti yksi suosikkipaikoista silloin kun isäntä merimatkojen välillä on kotona..
Uskomatonta, että kaikki kissat olivat lähes heti kuin olisivat aina kuuluneetkin samaan porukkaan! Nämä kaikki kuvat ovat ensimmäiseltä viikolta Helpin muutettua. Varsinkin Carlos oli kaivannut kaveria, kun ne olivat edesmenneen Bossen kanssa bestikset. Helpi tuntui olevan juuri samalla aallonpituudella herkän Carloksen kanssa ja Affukin oli ilmiselvästi sitä mieltä, että laumasta oli puuttunut jotain.

Ihanaa, että näitä maailman parhaita koteja on olemassa (monikossa!), Helpi pääsi juuri oikeaan paikkaan!

Neitiselle varattiin pian aika steriloinnille, jotta vältyttäisiin ensimmäiseltäkin kiimalta, mutta tyttöpä päätti silti ehättää ensin ja tekaisi juoksun ja toisenkin vieläpä juuri ennen siirrettyä leikkausaikaa. Toivotaan, että kolmas yritys onnistuu ja hormonihyrrä saadaan aisoihin ensi maanantaina (lopettelee parhaillaan toista juoksuaan)!

maanantaina, lokakuuta 12, 2009

Ihastuminen...

...saattaa olla vaarallista. Varsinkin, kun minulla on riittävästi naaraita kasvatuskäytössä, en pysty ottamaan yhtään enempää... Mutta on 'minulla' myös kolli, jolle ei ole sopivaa morsianta... Tämä ihastus olisi täydellinen morsian Longolle. Lila itämainen tyttö - nostalgiaa, mutta myös äärimmäisen kaunis väri. Jos tämä tyttö sattuisi tulemaan Suomeen, niin se tarvitsisi kodin. Täydellisen kodin. Muuten pidän itse, vaikka en voi.

Longo ihan lapsena Make-papan kanssa. Kännykkäkameralla kuvattuna.
Jos sinulla on pienen suloisen neidin kokoinen aukko kotonasi, niin ota yhteyttä. Katsotaan muuttuuko ihastus vakavammaksi. Kyseessä olisi yhteisomistus/sijoitusnaaras.

Lempeä Longo-poika kaipaa tyttöystävää...

keskiviikkona, lokakuuta 07, 2009

Helpi-lullukka

Helpi ottaa kaiken irti viimeisistä viikoista meillä; nukkuu läjissä ja pesettää itsensä muilla, häiriköi Luunan noutoleikkiä asettumalla eteen ja kilpailemalla heitetystä hiirestä (ei kuitenkaan pärjää Luunan täsmäiskuille ja häiriön kiertämiselle ;)), valloittamalla sylin joka ainoana mahdollisena hetkenä tai mahdottomanakin. Marmattaa Mutulle ja vaatimalla vaatii ruokaa. Tulee rinnan päälle tai kaulalle illalla nukkumaan, painii papan kanssa tai juoksee rallia tyttöjen kanssa.

Läjä Hikun uudelleenmuotoilemassa tuolissa... Helpi siis toinen oikealta. Näyttääpä se isolta.

Pappa tykkää Helpistä, nukkuu nenä neitisen korvassa <3

Äsken napsaistu huonolaatuinen kuva tyypillisestä lullutusasennosta.

Leipoo.

Yritin ottaa samasta tilanteesta videopätkät:

En nähnyt minne kamera sojottaa kun toinen tunkee päin näköä... :D

torstaina, lokakuuta 01, 2009

Luuna II ?

Tänään piipahdin katsomassa Kukkaa ja Virnaa (Vilmaa - perheen pikkutytön muotoilemana, hyvä nimi) Lappeenrannassa, jossa Virna mourusi ensimmäistä kiimaansa(! ensimmäinen näin aikaisin aloittanut kasvattini - emo Eppi aloitti viiden kuukauden iässä!) ja Kukka oli yhtä suloinen ja vilkas kuin ennenkin. Kukan edesottamuksista uudessa kodissa tuli mieleeni tämä luunamainen keksintö, jonka se teki juuri ennen muuttoamme edellisessä asunnossa. Jopa itse Luuna jäi kakkoseksi kertyneen elopainonsa takia...

Olohuoneen verhotangon päälle verhoja pitkin...

Hyvät on näkymät, tuumii Kukka.

Mutta mikäs se tämä on..?

Hmm, pääseeköhän tästä eteenpäin..

Vai onko yritettävä takaisin alas.

Verhotangon ylpeä valloittaja.

Videolta näkee kuinka muut kissat hämmästyvät moista tempausta ja etenkin Luuna haikailee tekevänsä saman. Tuli se sieltä itse alaskin ja teki tempun ainakin vielä toistamiseen, liekö kolmannenkin kerran, en muista :P Täällä uudessa asunnossa ei olekaan samanlaista mahdollisuutta, kun on vain verholaudat.. Niin, ja tosiaan Kukka on jo uudessa kodissakin kunnostautunut mm. keikkumalla amppeleissa ym pientä kivaa kiipeilypuutilauksen saapumista odotellessa, mutta onneksi tytöillä on hyvin ymmärtäväinen perhe ja innokkaita leikittäjiä :)

keskiviikkona, syyskuuta 30, 2009

Kide

Tämän tytön emo-ura sijoituskissana päättyi noin vuosi sitten kesken tiineyden märkäkohtuun, josta kerroin aikanaan. Nyt Kide on saanut nautiskella kastraatin olosta siskonsa Utun kanssa. Kide on kaksikon aivot ja itse kiltteys. Äänikin on pieni ja harmiton, mutta kaikenlaisesta elektroniikan kanssa puuhailusta tyttö pitää ;) Selvä nörtti.







Kiden silmien väri on parantunut vuoden kuluessa huomattavasti! Korvien koko sen sijaan ei ole kasvanut ;)
Utu ei malttanut poseerata, joten siskosta kuvajaisia myöhemmin. Hilen luona en muistanut ottaa kameraa edes esille. Huh, nämäkin neidot täyttävät lokakuun puolessa välissä jo kaksi vuotta! (Ja täyspikkusisko Luuna on jo yli 1v 7kk eikä ole vielä juossut kertaakaan..)

Helpi & päivityksiä

Nämä huonot kuvat on jo toista viikkoa sitten otettu, mutta enpäs ole taas saanut lupauksista huolimatta aikaisemmin niitä esille.. Helpi helpykkä muuttanee siis lokakuun puolen välin paikkeilla Turkuun, Affun ja Carlosin seuraksi Saijan, Miken ja Myn hellään huomaan.
Omistaja-Saijan muistokirjoitus Bosse-pojalle on nyt julkaistu kotisivuilla. Tästä linkistä pääsee "muistoissa"-sivulle ja Bossen nimeä klikkaamalla kirjoitukseen.

Hiku litistyneenä taustalla ja Fujin leveä kankku vieressä...

Tyynykasassa...

Koko liskokissakasa Hikun uudelleenmuotoilemassa tuolissa... (Hiku litistyneenä alimmaisena)
Fuji hoitaa pentua (ja välillä komentaa).

Näyttää uhkaavasti siltä, että tietoja posahtaneen miniläppärin muistista ei pystytä pelastamaan... :( Siinä menivät sitten ainutkertaiset kuvat Röllin matkasta Helsinki-Vantaalle ja uuden omistajansa sylissä lentokentällä... Myös parin ensimmäisen lomapäivämme kuvat Englannissa - kyllä osaa harmittaa.
Serkusta puheen ollen, kävin eilen Jyväskylässä moikkaamassa Fujin ensimmäisen pentueen kaikkia tyttöjä. Ensin aamulla Johannan ja Hilen luona, jossa myös Hilen ihanainen tytär, Johannan oma kasvatti Aino oli. Kyllä olikin kasvanut kauniiksi itämaiseksi, toivottavasti Ainolla tärppää sulhasensa kanssa! Sitten serkun ja vaimonsa luona höppänää kaksikkoa Kidettä ja Utua. Utua tuntuu vaivaavan pieni asunto ja se onkin valvottanut ihmisiään huutelemalla kaiket yöt. Täytyy toivoa, että tilanne korjaantuu piakkoin tai sitten, että Feliway hieman rauhoittaisi turbo-neidin menoa. Leikityksestä ei ole pulaa. Kidestä tulin ottaneeksi kuviakin, mutta jospa muista saisin myöhemmin uusia kuvia omistajiltaan.

Aurinko paistaa ja vettä sataa, taitaa tulla... talvi...

keskiviikkona, syyskuuta 16, 2009

In Memoriam

Yrttitarhan Bamse Bo
'Bo', 'Bosse'
08.02.2005 - 08.09.2009
Kun sain Englannissa ollessamme uutisen Bossen kuolemasta tekstiviestinä, en ollut käsittää miten Bosselle(kin) saattoi käydä noin. Syöpä vei nyt veljen; ensin emon, sitten isosiskon. Hirvittävän ärhäkkäästi levinnyt suusyöpä(?) paljastui aivan parissa päivässä vaatimattomien oireiden perusteella.
Kotisivuille tulee piakkoin "virallisempi" kertomus Bossen omistajan Saijan laatimana, mutta tässä lyhyt katsaus Bossen pentuaikaan kuvien kera.

Bosse syntyi Mustikan toiseen pentueeseen, B-pentueeseen Annikki-isosiskon kätilöimänä veljensä Pingun (Yrttitarhan Billabong SIA c) jälkeen. Kun kerroin A-pentueen Affun OSH a (sekä Silvanest Carloksen SIA a) omistajalle Saijalle toisen pennun olevan SININEN ticked tabby poika, se oli menoa. Nimensä, sekä virallisen että kutsumanimen, Bosse sai tulevilta omistajiltaan ja siitä alkoi pojan kehityksen tiivis seuraaminen ennen muuttoa uuteen kotiin.

Epätodellinen kuva... näistä rakkaista ainoastaan Mustikan päällä mönkivä Pingu on hyvissä voimissa. Mustikka-emo ei ehtinyt aivan täyttää neljää vuotta, kun agressiivinen nisäkasvain vei kolmessa viikossa. Annikki-isosiskon emovietti kostautui(?) leikatulle tytölle tulleina kiimoina ja myöhemmin nisäkasvaimina, jotka leikkauksen jälkeen uusiuduttuaan veivät tytön neljän vuoden ja kahden kuukauden iässä. Ja nyt pikkuveli Bosse ehti 4 vuoden 7 kuukauden ikään.

Kauniit "emot" ja pikkuinen käärö kainalossa.

Pullukkamasuinen köllöttäjä <3

Noin kuuden viikon iässä.

Bosse se langoilla leikki... noin 8 vkn iässä.

Komeana 12-14 viikon iässä.

16-viikkoiselta jässikältä löytyy rentoutta, asennetta ja tyyliä... sekä tikettiä (kuvio).

Tampereen näyttelyssä, josta poika pääsi Saijan matkaan kotiin viemisinä TP Yhdysvaltalaiselta tuomarilta.

Omassa kotonaan aikuisena. Ja kyllä, kyllä Bossella oli juuri noin vihreät silmät.

Trio Blue
eli Affu, Carlos ja keskellä Bosse, parhaat kamut.
Merkillistä miten voi yhdessä suvussa käydä näin. No siitä olen tietenkin hyvilläni etten ehtinyt käyttää Bossea suunnitellusti siitokseen eikä Bossen ainokaisesta pentueesta Eirenen-kissalassa sukua jatkaneen tyttären pennuista yksikään jäänyt kasvatuskäyttöön. Toivotaan tietenkin ettei tämä syöpä johtunut geeneistä. Bosse joutui mahavaivoihin syömään joitakin lääkkeitä, mm kortisonia, joten voisiko sillä olla vaikutusta, ken tietää. Itse en onnistunut Mustikan jälkeläisillä kasvattamaan, mistä voin nyt jälkikäteen olla tyytyväinen.

Jos jotakin huonoa, niin myös hyvää... Edellisessä postauksessani totesin Helpin kodinetsinnästä, että hyvää kannattaa odottaa - ja niin totisesti kannattaa!! Helpi on löytänyt kodin ja maailman parhaan kodin onkin :) Vielä se on täällä meillä ainakin pari viikkoa, mutta sitten se todennäköisesti liittyy Trio Blue:n vajaaksi käyneeseen joukkoon. En todellakaan tarjonnut Helpiä ja ajattelin, että jos joskus syntyy sellainen "oikea" pentu, niin Saija varmaan kolmannen kissan joskus ottaa. Puhelimessa kyllä mainitsin kuulumisia jutellessa, että yhdelle pennulle ei ole vielä kotia - jos puolivuotiasta voi pennuksi sanoa, ja niinpä Saija oli tänään ajatellut vilkaista miltä Helpi näyttää - ja ihastunut :)

Pari videota Bossen vauva-ajalta:

Vauva-Bosse Annikki-isosiskon tarmokkaassa hoidossa...


Riehumista sohvalla; Annikki paimentaa kuuluvalla äänellä ja Mustikka-emo kujertaa, Bosse leikkii emon hännällä.

sunnuntaina, syyskuuta 13, 2009

Sijoituskoti löytynyt ym.

Kukkaa ja Virnaa onnisti; tytöt pääsivät kuin pääsivätkin yhdessä ihanaan kotiin Lappeenrantaan, aivan lähelle siis. Yllättäen tuli samoihin aikoihin useampikin varteenotettava kysely molemmista tytöistä ja/tai toisesta, mutta Mervi ehti ensin :)
Viimeisiä pikakuvia neideistä ennen lähtöä...
Kukka ja Kukan upean vihreät silmät.

Virnasta ei onnistunut oikein yksikään kuva, kun koko ajan piti pyrkiä kohti kameraa :P

Laitoin nämä kokeeksi Picasan kautta, siksi nämä asettelut ovat vähän miten sattuu ja viisi kuvaa jäi siirtymättä...
Rölli muutti samassa rytäkässä Hollantiin Seelah Maew-kissalaan, kun me lähdimme piipahtamaan siskoni luona Englannissa. Cathelijne tuli Helsinki-Vantaan lentokentälle 2.9. yhdentoista lennolla ja lähti Röllin kera ennen kahta ja meidän Machesterin lentomme nousi samalta kentältä neljän aikaan. Kätevää. Huonotkin puolensa siinä, että pentu on isokokoinen, kun pojjan lentolipun hinnaksi tulla pätkähti 60 euroa reilun kolmen kilon elopainolla..

Surullisiakin uutisia kantautui puhelimeeni loman lopulla, mutta siitä lisää myöhemmin.

Helpi-pikkainen on edelleen kotia vailla. Ihmettelen suuresti miten tämän luontoiselle vauvelille ei ole vielä löytynyt sitä omaa ihmistä. No, hyvää kannattaa odottaa. Ei Helpikään toki mikään pikkirilli oikeasti ole, mutta siskoihinsa verrattuna kevyinen. 2,5 kiloa on tällekin neidolle kertynyt, mikä on ihan paljon siihen nähden, että Fuji meille tullessaan 5 kuukauden ikäisenä painoi vain 1,7 kiloa. Vaan se oli hyväkin, koska ei siihen lentoboksiin olisi isompaa kissaa raaskinut tunkeakaan.. hamsterin koppi korkeintaan se. Ne on niitä Britannian määräyksiä :P

Nyt ei ajatus juokse tähän vuorokaudenaikaan enempää, joten pitänee yrittää palailla asioihin taas uudemman kerran Helpin kuvien kera.
Aijuu... lomalla sattui kurja juttu, kun kameramme onnettoman pieni muistikortti täyttyi parin päivän jälkeen (kuvasin viedoita) ja siirsimme kuvat mukanamme olleeseen miniläppäriin. Seuraavan kerran kun yritimme avata konetta, mitään ei tapahtunut. Läppäri ei siis käynnistynyt enää, ei sanonut pihaustakaan :( Nyt se on purettu atomeihin ja muistia yritetään pelastaa. Siinä on kallisarvoiset Röllin lentokentälle matkustuskuvatkin nyyh... Takuu on vielä voimassa ja Acerilta lupasivat että takuu pysyy voimassa vaikka sen avaisikin itse, joten toivotaan nyt parasta.

Olemme siis muuttaneet ja jos odottelet minulta vastausta sähköpostiin tms, niin olethan kärsivällinen, tässä on aikamoinen hullunmylly vielä.. saa laittaa myös muistutusviestiä ;) Yritän kyllä pitää mielessä mihin on vastaamatta..
Posted by Picasa

perjantaina, elokuuta 21, 2009

Kumipallo-vieterijalka & kumpp.

Ne videot, jotka jäivät edellisestä, olkaa hyvät. Harmi vain etten Kukan parhaimpia poukkoiluja saanut videolle...

Kukka taistelee maasta töröttävän kuivan kukan kanssa ja selittää samalla. Oli naurussa pitelemistä noiden päättömien singahteluiden kanssa...

Virna jahtaa ensin sudenkorentoa ja höpöttäädxxxxb (<- Virna lisäsi itse kommentin) häntä pörrössä ympäriinsä. Syöksyy päin kameraa - kuvaa siinä sitten :P