sunnuntaina, syyskuuta 13, 2009

Sijoituskoti löytynyt ym.

Kukkaa ja Virnaa onnisti; tytöt pääsivät kuin pääsivätkin yhdessä ihanaan kotiin Lappeenrantaan, aivan lähelle siis. Yllättäen tuli samoihin aikoihin useampikin varteenotettava kysely molemmista tytöistä ja/tai toisesta, mutta Mervi ehti ensin :)
Viimeisiä pikakuvia neideistä ennen lähtöä...
Kukka ja Kukan upean vihreät silmät.

Virnasta ei onnistunut oikein yksikään kuva, kun koko ajan piti pyrkiä kohti kameraa :P

Laitoin nämä kokeeksi Picasan kautta, siksi nämä asettelut ovat vähän miten sattuu ja viisi kuvaa jäi siirtymättä...
Rölli muutti samassa rytäkässä Hollantiin Seelah Maew-kissalaan, kun me lähdimme piipahtamaan siskoni luona Englannissa. Cathelijne tuli Helsinki-Vantaan lentokentälle 2.9. yhdentoista lennolla ja lähti Röllin kera ennen kahta ja meidän Machesterin lentomme nousi samalta kentältä neljän aikaan. Kätevää. Huonotkin puolensa siinä, että pentu on isokokoinen, kun pojjan lentolipun hinnaksi tulla pätkähti 60 euroa reilun kolmen kilon elopainolla..

Surullisiakin uutisia kantautui puhelimeeni loman lopulla, mutta siitä lisää myöhemmin.

Helpi-pikkainen on edelleen kotia vailla. Ihmettelen suuresti miten tämän luontoiselle vauvelille ei ole vielä löytynyt sitä omaa ihmistä. No, hyvää kannattaa odottaa. Ei Helpikään toki mikään pikkirilli oikeasti ole, mutta siskoihinsa verrattuna kevyinen. 2,5 kiloa on tällekin neidolle kertynyt, mikä on ihan paljon siihen nähden, että Fuji meille tullessaan 5 kuukauden ikäisenä painoi vain 1,7 kiloa. Vaan se oli hyväkin, koska ei siihen lentoboksiin olisi isompaa kissaa raaskinut tunkeakaan.. hamsterin koppi korkeintaan se. Ne on niitä Britannian määräyksiä :P

Nyt ei ajatus juokse tähän vuorokaudenaikaan enempää, joten pitänee yrittää palailla asioihin taas uudemman kerran Helpin kuvien kera.
Aijuu... lomalla sattui kurja juttu, kun kameramme onnettoman pieni muistikortti täyttyi parin päivän jälkeen (kuvasin viedoita) ja siirsimme kuvat mukanamme olleeseen miniläppäriin. Seuraavan kerran kun yritimme avata konetta, mitään ei tapahtunut. Läppäri ei siis käynnistynyt enää, ei sanonut pihaustakaan :( Nyt se on purettu atomeihin ja muistia yritetään pelastaa. Siinä on kallisarvoiset Röllin lentokentälle matkustuskuvatkin nyyh... Takuu on vielä voimassa ja Acerilta lupasivat että takuu pysyy voimassa vaikka sen avaisikin itse, joten toivotaan nyt parasta.

Olemme siis muuttaneet ja jos odottelet minulta vastausta sähköpostiin tms, niin olethan kärsivällinen, tässä on aikamoinen hullunmylly vielä.. saa laittaa myös muistutusviestiä ;) Yritän kyllä pitää mielessä mihin on vastaamatta..
Posted by Picasa

Ei kommentteja: