keskiviikkona, tammikuuta 27, 2010

Lunta aurinkoisessa ruusutarhassa 8)

Nyt kun kiinteä ruoka maistuu, niin vuorokausipainonnousut ovat alkaneet olla 15-30 grammaa ja masut sen näköisiä ;) Toistaiseksi vielä on Fuji pissittänyt ocilapsensa, mutta simskut opettelevat jo kovasti laatikolle. Nami fiksuna neitinä teki eilen ensimmäiset pissansa hiekkalaatikolle (tosin toiset samana päivänä lattialle..) ja tänään meni peräti ihan ite hiekkikseen, kaivoi kuoppaa ja istahti pisulle *mairea hymy*

Fuji on siisteysintoilija. Jos sen huomasi pentupesäaikana, niin nyt sen vasta huomaakin... Lattialla oleva pussipesä oli yöllä likaantunut kakatustouhuissa (huomasin vasta päivällä), niin urhea äiti yritti evakuoida lapsensa yöllä metrisen sängyn kaiteen yli hyppäämällä, turvaan puhtaisiin lakanoihin (tai kissankarvaisiin ja ehkä vähän hiekkaisiinkin) sänkyyn. Useimmat yritykset onnistuivat vähintään siten, että pentu pääsi sängyn puolelle asti, vaikka Fujin oma vauhti loppui hieman kesken ja jäi roikkumaan kaiteelle, mutta kerran onneton Hoshi tipahti ennen kaidetta kyydistä ja tumpsahti pahviaidan ja sängyn välistä lattialle.. Ei onneksi käynyt kuinkaan. Yöllä kolmannen siirron jälkeen Fuji asettui kun laitoin sille puhtaan fleecen pentuaitaukseen. Päivällä se oli sitten siirtänyt Shisoa lukuun ottamatta kaikki pennut aitauksen toiselle puolen; pojat sänkyyn imetettäviksi ja tytöt lattialle kokoon taitetun sturdin sisään... Nyt on taas kaikki toistaiseksi putipuhdasta pentukehässä...

Ensin siampentujen neliviikkois kaksipäiväisposeeraukset tänään. Nami sentään seisahtui hetkeksi :P

Yrttitarhan Hanami
"NAMI"
SI f


Osaan olla näin nätti.




Äiti tuli huoltamaan tytärtään.


Noniiiin, tässä se sitten tulee, uusi yritys punapojan nimeksi! Kompromissi äänestyksessä menestyneiden nimien pohjalta ja toisaalta myöskin uudelleen mietitty kokoonpano ihan itsessään.
Äänethän jakautuivat 36 annetun äänen osalta seuraavasti: Hanami 1 ääni (2%), Haruki 9 ääntä (25%), Hideki 2 ääntä (5%), Haru Yori 4 ääntä (11%), Haru Yoshi 6 ääntä (16%), Habu Ichirou 8 ääntä (22%), Habu Ichi 2 ääntä (5%) ja Habu Yuki 4 ääntä (11%).
Tasaisesti meni ja teki valinnasta melkein entistä vaikeamman. Siis sama jakauma varmaankin kuin omassa päänupissakin XD
Haruki olisi ollut helppo valinta, mutta merkityksen "vähäisyyden" takia en halunnut valita sitä.. Habu Ichirou olisi taas ihanan merkityksellinen, mutta sanana ichirou vaikeasti lausuttavissa ja on kovin paljon erinäköinen nimi kuin Hanami. Habu-sana ja sen merkitys on erityisen kiva, mutta kutsumanimenä Habu ei toimi niin hyvin. Kutsumanimi kuitenkin vielä mutusteltavana hetken aikaa.
Siispä. Pitkällisten pyörittelyjen, venyttelyjen ja vanuttelujen jälkeen, TSÄDÄÄ:

Yrttitarhan Haru Yuki
SI d
Haru siis aurinko, auringonvalo ja Yuki lumi eli vapaasti suomennettuna Yrttitarhan aurinkolumi tai mielikuvana valkeat hanget ja auringonpaiste :) Kyllähän yrttitarhaankin sataa lunta.

Tämä herra ei pysynyt sekuntiakaan paikallaan, joten nämä poseerausyritykset jäivät kahteen kuvaan...

Sängylle piti päästä seikkailemaan, siitä pari onnetonta kuvaa, jotka rajattuna ovat hieman siedettäviä. Näytti sentään silmänsäkin kun sai vapaasti hummailla... pojat on poikia 8)

Ja punikit ovat kamuja tietenkin. Punapojilla (tai puna ja creme) synkkaa.

Hiku on ihastunut pentuihin.

Nökötys (huono huoono kuva)

Ocilapset saivat tänään Stiinalta myös viralliset nimensä. Kaksi sisarustahan asuu ragdoll-emon suojissa Sirpan luona, Oiva ja Olivia työnimiltään, ruskea poika ja suklaa tyttö. Jompi kumpi suklaisista tytöistä, Olivia tai Shiso, jää Stiinalle ja sille onnelliselle on varattuna nimi Summer Sunshine. Pentujen nimet ovat ruusulajikkeita. Suloista.
Ocilapset siis tänään kolme viikkoa ja neljä päivää vanhoja.

Darrencatin ruusutarha:

Darrencat Chicago Peace
OCI n 24
"HASU"


*hauukotus*


*HAUUUUKOTUS*




Darrencat Fujin Amelia
OCI n 24
"KIKU"





Joko: Darrencat Lilli Marlene tai: Summer Sunshine
OCI b 24
"SHISO"



Käpälä






Darrencat Angel Face
OCI c 24
"HOSHI"





Ja Ihana Oiva-nallukka Sirpan luona Darrencat Charisma, OCI n 24.

Ruokamaistelut jatkuvat ja tänään menu sisälsi naudan jauhelihaa kananmunan ja kermaviilin kanssa + höystöt, kelpasi mainiosti.

2 kommenttia:

luolaleijona kirjoitti...

Onpas hauskan kuuloisia ruusulajikkeita olemassa. Sopivat hyvin nimiksi. Haru Yuki sai hyvän nimen! Sopii sille hienosti.

Pirjo kirjoitti...

Loistava valinta! Kaikinpuolin oivallinen nimi punapojalle!

Ei ole mitään niin hellyyttävää kuin kissanpentu. Vi noita oceja..