keskiviikkona, tammikuuta 21, 2009

Kavereita ja riitapukareita

Jossakin kissakirjassa sanotaan muistaakseni, että "vain hyvin keskenään toimeen tulevat kissat nukkuvat vierekkäin". Siispä onkin aina yhtä suloista katsella yhdessä nukkuvaa kissakasaa, vaikka hyvin tietää, että ei sitä aina niiiin sopuisia olla.

Takana litistyneenä Hiku, vasemmalta Luuna, (Tonni-)Fuji ja Mutu-pappa.

Fuji pistää pään "pensaaseen", se on sille niin luonteenomainen, turvallisuudentunnetta tuova asento, että sylissä sen pää on usein kainaloon tungettuna tai villatakin sisällä...

Luuna luulee edelleen olevansa pikkupentu ja siirtää ison ruhonsa huoletta äipän niskaan. Pusuja vaihdetaan Mutu-Poon kanssa.
Yrittää tunkea imemään - huomaa Fujin kyljen pökkiminen 8)


Vaikka Fuji yrittää pitää Hikun tiukasti kurissa ja nuhteessa, niin välillä voi heltyä nukkumaan läheisyyttä kaipaavan koltiaisen kanssa samassa pesässä.

Fujin moottori käynnissä


Ja sitten kotiin tuli Make. Make oli joitakin viikkoja ystäviemme luona hoidossa, kun Usvalle odoteltiin uutta kiimaa. Make vieraantui viime keväänä perheestään ja Hiku-kamustaan, kun oli pitemmän jakson morsion luona kyläilemässä ja sen jälkeen on joutunut olemaan enemmän tai vähemmän yksin, siis ilman kissaseuraa. Leikkaamatonta kollia ei noin vain takaisin laumaan sujauteta. Syksyllä ennen Usvan kanssa vietettyjä häitä ja niiden jälkeen se sai Usvasta tosi hyvän kaverin. Olivat suorastaan rakastuneita, raukat. Pentuja ei kuitenkaan kuulunut ja Make pääsi karvanopistaan.

Usvan lähdettyä omaan kotiinsa Fuji pelkäsi kuollakseen Makea. Samoin Hiku. Luuna ei tuntenut isäänsä. Mutulle Make oli samanlainen puikulakissa, joita nyt tuntuu tulevan ja menevän (samoin suhtautui Usvaan) eli ei paljoa hetkauttanut. Sen sijaan Make saa (ilmeisesti) jotain puolentoista vuoden takaisia muistumia Mutun jahtaamisesta sen nähdessään ja ilme muuttuu, niskakarvat nousevat ja häntä pörhistyy, ei hyvä siis. Roturasismiako?
Muihin kissoihin Make itse suhtautui "ensi kerran" ne uudelleen kohdatessaan kuin entisiin tuttuihin... Oli hieman hämmennyksissään, mutta ei sanonut mitään. Ei uhitellut, ei juuri yrittänyt edes kontaktia, tutki vain paikkoja.

Noin viikko meni ja yhtenä iltana Maken ollessa valjaissa totuttelemassa porukkaan, se pääsi kuin pääsikin Fujin viereen nukkumaan. Ah sitä autuutta! Aluksihan Fuji ei suostunut olemaan lainkaan edes samassa huoneessa Maken kanssa. Hiku huomasi nopeammin, että eihän tämä taida ollakaan enää oikea kolli ja rohkaistui -niin kauan kun Make pysyi valjaissa.

Voi mikä onni, kun Ensirakkaus otti taas suojiinsa...
Luuna tutustui isäänsä reippaasti ja koska niiden välille ei ollut odotettavissa mitään isoja kahinointeja, niin nopeutimme tottumista ja otimme Luunan Maken kanssa makuuhuoneeseen yöksi ja sitten jopa mukaan matkalle yhteiseen isoon boksiin, molemmat kun ovat perin rauhallisia reissaajia. Sen jälkeen Luuna on vain vähän komentanut isukkia emon oppeja noudatellen...


Ja pöh, se verkko-ovi pitäisi saada viimein tehtyä. Osat on olemassa, ne pitäisi vain hioa, maalata ja hommata sopiva verkko, kasata kaikki sekä miettiä saranointi että lukitus. Tämä kilpparivajispöhnä ei ollenkaan auta asiaa. Hyvä kun saa välttämättömät asiat tehtyä päivän aikana.. Eikä se ole pelkkää unen puutetta tai -tarvetta, vaikka v-ä-s-y-m-y-s onkin ahmaiseva. Onneksi tiedän, että tämä on taas ohimenevä vaihe ja kunhan tyroksiinitasapaino palautuu, niin palautuu elämäkin. No nyt eksyttiin sivuraiteille...

Siis verkko-ovea tarvittaisiin Maken totuttamiseksi Hikuun ja Mutuun (tai oikeammin Hikun Makeen ja Maken Mutuun). Tyttöjen kanssa ollaan täysin kamuja, mutta Hiku on omalla omituisella käyttäytymisellään (huono itsetunto?) saanut aikaan sen ettei tule vielä toimeen Maken kanssa. Mutu ei onneksi ole älynnyt reagoida Maken uhitteluun mitenkään, vaan jatkaa tyytyväisenä kehräämistä tai mitä olikaan tekemässä Maken kohdatessaan (aina valvotusti). Siitäkös Make hämmentyy, mikä on kyllä ihan hyvä asia. Hiku taas aloittaa nykyään melkein samantien pelkourinan ja sähinän Maken nähdessään, vaikka poikia ei ole päästetty tappelemaan. Uhittelua Maken puoleltakin on kyllä ollut tuon Hikun käytöksen seurauksena.

Hiku saa nyt Avena sativaa eli kauranversouutetta, sen vaikutus alkaisi tuntua tällaisessa tapauksessa ehkä parin viikon jälkeen. Katsotaan. Makelle voisi antaa jotain sopivia kukkatippoja uhittelutaipumuksen tasoittamiseen... kun jaksaisi, siis saisi aikaiseksi. Ehkä tässä saakin aikaiseksi, kun tulee näitä näin julkisesti pohdittua :P Feliway on seinässä ja kokoonpanoja ja porukoita vaihdellaan eri tiloissa useamman kerran päivässä ja pojatkin kohtaavat aina hetken aikaa valvotusti. Ehkä tämä tästä. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamatokin...

1 kommentti:

Johanna kirjoitti...

Minä toivon parasta myös teille. En olisi melkein itsekään uskonut, että meiän kollit sopeutuvat taas toisiinsa sen 5 kuukauden suvaitsemattomuuden jälkeen, mutta niin vaan kävi. Sitkeä yrittäminen ja kokeilu lopulta auttoivat.

Ja huuuuuuuu tuota valtaisaa vatsaa. Jännittävää aikaa elätte Yrttitarhalla!