Unohdetaanpa hetkeksi ikävät asiat ja laitetaan ajan tasalle mukavat. Kaksi emoa on tiineenä ja toisella viedään aivan viimeisiä hetkiä ennen masun purkautumista.
Kuten kotisivujeni pentu-uutisista on voinut lukea, niin tällä viikolla on Yrttitarhan Hanamin ja Bluintenso Amedeon erityisen kovasti odotetun pentueen laskettu aika. Nami tuli meille hautomaan vauvojaan reilu kaksi viikkoa sitten ja aiemmista suunnitelmista poiketen se siis synnyttää ja kasvattaa pentunsa meillä. Nyt olen myös vahvasti kallistumassa sille kannalle, että jatkossa kaikki sijoitusnaaraat tulevat synnyttämään meille, etenkin jos eivät asu aivan naapurissa. Tätä puoltaa niin valtava määrä seikkoja etten edes jaksa tässä niitä luetella. Mielelläni kuitenkin perustelen päätökseni sijoituskotien kanssa kahden kesken ja kaikista asioista saa aina ja erittäin mielellään kysyä. Päätös ei siis millään tavalla liity Namin meilletulon syihin. Nyt oli kyseessä ihan aikatauluongelmat, mutta olen enemmän kuin tyytyväinen, että näin kävi, koska huolta on aiheuttanut heti meille tulon jälkeen havaitsemani verinen vuoto. Tuulalle valtavan iso kiitos, että luotti rakkaansa hoitooni.
Nami kävi ultrassa vuodon takia kaksi viikkoa sitten ja silloin kohdusta löytyi ainakin kaksi hyvinvoivaa sikiötä sekä kirkkaat pentunesteet. Antibioottikuuri on kuitenkin ollut suojana siitä asti ja hyvä niin, koska veristä vuotoa ja epämääräisen ruskeita klimppejä on edelleen tullut ajoittain.
Alla olevat kuvat on otettu viime lauantaina kun vuorokausia Namilla oli 62.
Ikkunaprinsessa

Okei, on tämäkin ihan hyvä
Painoa on Namille tullut kahdessa viikossa lisää reilut 600 grammaa ja nyt kasassa on 5150 g, aika muhkea lukema siihen nähden, että luulen tulevan pienen pentueen :O***
Hilla-hybridi kävi myös kollilassa ja on tukevasti pieniin päin. Jännityksellä odotan millaisia vauvoja syntyy yhdistelmästä Yrttitarhan Yövilkka ja Koosje van Tutte's Havana Special. Päästäänkö askel itämaisempaan suuntaan vai onko tuloksena jotakin epämääräistä...
Myös Hilla kävi ultrassa kaksi viikkoa sitten ruokahaluttomuuden ja ripulin takia, koska pelkäsin, että oireet voisivat johtua kohtutulehduksesta. Kaikki oli masussa kuitenkin hyvin ja vähintään kolme pennunalkua masussa lilluskeli. Hilla tuli Lillukan kanssa meille hoitoon kolmeksi viikoksi kun äitini lähti käymään Englannissa ja kun ruokahalukin palasi siinä samalla niin nyt aivan viime päivinä on Hillan maha paisunut silmissä. Vuorokausia on nyt kasassa 41 ja kuvienottopäivänä eli viime lauantaina 38. Toivottavasti ei "tee emojaan" ja pyöräytä seitsemää pentua... Tätä satsia riittäisi hyvin 2-3 pennun pentue.





















































