Kun toisaalla syntyy uutta elämää, niin toisaalla jätetään hyvästit niille, jotka ovat saavuttaneet matkan pään... Olin Lapinlahdella sijoitusnaaraani Liidan synnytyksessä (pentue esillä kotisivuilla, tänne tulee juttua myöhemmin) samaan aikaan kun veljeni näki yhden rakkaan, erikoisen, aikoinaan elämälle voitetun pienen kissanelämän tulevan loppuunsa. Äkillinen sairaus murti pienen koti-/löytökissa Mistelin ja se nukutettiin ikiuneen 17.11.2010
Misteli sisarineen (Mimosa ja Mau-Mau, jotka menehtyivät tapaturmaisesti uusissa kodeissaan jo nuorina) syntyi viimeisenä onnettomana pentueena vuonna 1997 kurjaan mökkiin, jonka emäntä-mummo oli joutunut kodistaan lopullisesti terveyskeskukseen, eläinsuojeluvalvoja lopettanut aikuiset kissat, myös pentueen emon, ja jättänyt kolme suunnilleen parin viikon ikäistä kissanpentua oman onnensa nojaan mökissä emon löytämään piilopaikkaan, sanoen paikalle jääneelle "apumiehelle", että antaisi niille maitoa... Koska mummo oli meille tuttu ja olimme äitini kanssa käyneet hakemassa aiemmin jo useita pentuja sekä yhden pentueen emoineen parempaan hoitoon, satuimme paikalle kun pennut olivat olleet toista vuorokautta yksin piiloloukossaan. Saimme "apumiehen" avustuksella kaivettua heikot pennut esille ja kotiin päästyä ne pääsivät ruiskuruokintaan ja saivat Mirjam Nummiselta homeopaattiset aineet, joita ilman ne eivät varmasti olisi selvinneet, niin pahalta pentujen tilanne näytti pariinkin otteeseen.
Pennut alkoivat viimein vahvistua ja edesmennyt puolipitkäkarvainen kotikissani Musca adoptoi ne hoivaansa. Misteli oli siro, kevytrakenteinen, erityislaatuinen tyttö, joka otti veljeni omaksi ihmisekseen. Eräässä vaiheessa Misteli joutui perheeni toisen naaraskissan vainoamaksi (joka oli Mistelin isosiskon tytär) ja pelkäsi liikkua koko asunnossa. Kuitenkin homeopaattisella rakenteellisella hoidolla saatiin vahvistettua Mistelin itsetuntoa ja siitä kehkeytyi reipas kaunotar.
Misteli
5/1997 - 17.11.2010
Toinen surullinen viesti tuli heti viikon päästä, kun tiistaina 23.11. saman mökkipahasen kasvatti, jonka aikoinaan siskonsa Nepparin (uusi koti lopetti nuorena ilman syytä) kera pelastimme kissaruton kynsistä, oli päästetty suloisesti omassa lempituolissaan nukkumaan pois lonkkavaivan aiheuttamasta kivusta. Eläinlääkäri tuli mieheni siskon perheen kotiin, jotta matkustuskammoisen Kille-pojan ei tarvitsisi kokea stressiä viimeisinä hetkinään. Viimeisten vuosien aikana Kille oli myös munuaisten vajaatoiminnan takia erikoisruokavaliolla. Ensimmäisessä kodissaan, jonne se meiltä muutti ja josta sitten 3-vuotiaana pääsi lopulliseen kotiinsa, se joutui ilmeisesti naapurin lasten pelottelemaksi ja auton tönäisemäksi, josta vuosien mittaan paheneva lonkkavika sai alkunsa. Todennäköisesti juuri vaivaava lonkka sai puolipitkäkarvaisen Killen nyhtämään häntäänsä siten, että se oli tyypillisesti aina enemmän tai vähemmän ruodoksi "trimmattu". Nuorempana Killelle kokeiltiin sekä kukkatippakuuria jos hännän nyhtäminen olisi ollut vain stressaavan menneisyyden oirehdintaa, että homeopaattista hoitoa, joka hieman helpottikin elämää. Viimeisinä aikoina lonkan selvästi kipuillessa, helpotusta tuli kipulääkkeestä, mutta munuaisvian löydyttyä sitä mahdollisuutta ei voinut enää käyttää. Kille eli virikkeellisen ja rakastetun elämän maaseudulla metsän keskellä ja nautti voidessaan pyydystää myyriä pellolta ja kiivetä korkealle pihlajaan.
Kille-poika, "Kuukkeli"
6/1996 - 23.11.2010
Ylläoleva kuva vuodelta 2001, alapuolella kuvat kesältä 2009.
4 kommenttia:
Kyyneleet tuli silmiin tuota lukiessa vaikka kissat olivat minulle ihan vieraita, joten heidän kodeilleen lämpimiä ajatuksia ja jaksamisia. Oma 1996 -syntynyt heikon alun elämälleen saanut maatiaiseni jouduttiin lopettamaan vasta keväällä, ei auttanut senkään kanssa kuin ajatella että kissa sai onneksi elää pitkän ja hyvän kissanelämän ja sai arvokkaan lopun ilman enempiä kärsimyksiä. Sama pätee varmasti noihin kahteen kauniiseen kissaan.
Jäähyväiset ovat aina rankkoja. Ihania kissoja ovat olleet, rakkaita varmaan monelle:)
Luolaleijona, muistan jutun kissastasi, joka, kuten nämäkin, Misteli ja Kille-poika, kokivat varmasti lottovoittoa tai aarrelöytöä paremman asian, kun kehnon alun jälkeen saivatkin niin paljon huolenpitoa ja rakkautta osakseen. Niin moni kissa kituu ja kuolee turhaan ja moni valloittava persoonallisuus jää tulematta huomatuksi :(
Kauniita jäähyväissanoja kauniille kissoille <3
Ihanaa, että huonoista aluista huolimatta saivat elää hyvät elämät. En käsitä, enkä voi hyväksyä, miten useat voivat jättää kissoja ja varsinkin kissanpentuja oman onnensa nojaa ja/tai hoitaa huonosti.
Meilläkin on navettakissoina ( saavat yllin kyllin ruokaa, madotukset, pääsyn sisälle navettaan/talliin, on leikattu tietenkin ym. ym. ) 5 löytökissoina löydettyä, ihanaa persoonaa, vanhin jo 15-vuotias, edelleen hyvässä kunnossa oleva vaari <3
Ihanaa, että on ihmisiä, jotka "mummojen mökeistäkin" pieniä pelastavat <3
Lähetä kommentti