keskiviikkona, helmikuuta 13, 2008

Viimeistä viikkoa viedään...

Maanantailta masupesua (ja masu näyttää isommalta mitä todellisuudessa on..)

Ja tältä päivältä. Yritin houkutella Fujia seisomaan kinkunpalan avulla... Valaistus oli lievästi sanottuna huono :P ...ei mitenkään harvinaista...
Masuperspektiiviä edestäpäin, huomaa täydet utareet:
Ilman salamaa näkyy paremmin masun muhkuraisuus:
Pallo...
...rimppakinttujen varassa
Roikkuvien utareiden osuus tuosta masun kaaresta on varmaan lähemmäs neljää senttiä...
"Älä kehtaa räpsytellä sen salaman kanssa siinä"
"Tää lähtee, kun ei kerta enää kinkkuakaan saa"Täytyy viimeistään lauantaina ottaa vielä punnitus, niin on sitten vertailtavaa edelliseen, ihan huvin vuoksi vaan.
Koko ajan olisi rouvalla nälkä, mikä on tietenkin erinomainen asia, että ruoka maistuu. Olen antanut nyt myös jonkun viikon ajan B- ja E-vitamiinilisää sekä silloin kun muistanut myös kalanmaksaöljyä 1-2 ml kerralla. Nonia menee säännöllisesti, mutta C-vitamiini pääsi nyt viikonvaihteessa loppumaan. Vaikka kissa syntetisoi sitä itse, niin lisästä on suuri hyöty. Ulla Kivimäen kirjoittama kirja: "Koiran luonnonmukainen hoito" sanoo C-vitamiinista mm. näin:

C-vitamiinilla on tärkeä merkitys immuunijärjestelmälle ja kudosten uusiutumiselle. Se muodostaa elimistössä välttämätöntä karnitiinia lihastyöhön vaadittavan energian tuottamiseksi. C-vitamiinin puutoksen varhaisoireita onkin lihasten voimattomuus. C-vitamiini on välttämätön vitamiini sidekudokselle ja sen kollageenille. Sidekudos tukee ja voimistaa ihoa, verisuonia, ikeniä sekä kasvavia luita ja hampaita. - - - Se vaikuttaa ratkaisevasti luuston kehitykseen ja lujuuteen synergisesti kalsiumin ja D3-vitamiinin kanssa. C-vitamiini alentaa veren rasva-arvoja ja ehkäisee vapaiden happiradikaalien pääsyn rasvaan. Happiradikaalit käyvät kudossolujen kimppuun aiheuttaen mm. syöpää, verisuonten kalkkeutumista ja ennenaikaista vanhenemista. C-vitamiini vähentää monien allergeenien vaikutusta. Se on myös luonnollinen kipulääke esimerkiksi välilevyn luiskahduksen yhteydessä. Se edistää raudan imeytymistä elimistössä ja vähentää anemian vaaraa. C-vitamiini on tappotuomio kaikille viruksille ja bakteereille ja se korjaa immuunivastetta. C-vitamiinin hoitopiiriin kuuluvat mm. seuraavat koiran (yhtä hyvin kissan) ongelmat: välilevyvauriot, lonkkavika, ontuminen, takapään halvaus, selkäydinsairaudet, allergiat, iho-ongelmat ja virusinfektiot - - -. LISÄTARVE Vanhat, sairaat ja heikot koirat, sekä kirurgisista toimenpiteistä toipuvat koirat osoittavat usein selvää terveydentilan kohentumista saatuaan C-vitamiinia. Myös tiineet ja imettävät nartut, sekä hiilimonoksidille alttiit kaupunkilaiskoirat tarvitsevat ylimääräistä C-vitamiinia. PUUTE, YLIANNOSTUS Hidas paraneminen, huono immuunivaste, luiden ja sidekudosten heikkous, virtsatieinfektiot ja -tukokset sekä turkin huono kunto ovat oireita C-vitamiinin puutteesta. Koiran ienrajassa kulkeva tumma viiva viittaa C-vitamiinin puutteeseen. - - Myytti, jonka mukaan suuret C-vitamiinimäärät lisäävät virtsatiekivien vaaraa, on kumottu. Askorbiinihapolla ehkäistään useimpien kivien syntyä. (lainaus päättyy)


Myös Lepicolia olen antanut kaksi kertaa päivässä masun toiminnan edistämiseksi, pennut kun alkavat painaa suolistoa ja mahalaukkua.

Kovin leikkisä Fujitsu Siemens olisi. Yritti vängällä varastaa keskeneräisiä lelujakin, kun tein pennuille - ja onnistuikin siinä. Mutun viekussa on myös ihana kelliä ja Pookelis antaakin päänpesuapua kun nätisti pyytää. Minä olen taas joutunut antamaan sitten takamuksenpesuapua tarvittaessa, kun ei rouvan nokkaosasto kuonnu sinne asti.

4 kommenttia:

Tinittin kirjoitti...

Nuihin utareisiin mahtuu maitoa, vaikka muille jakaa :D Melkonen riippamasu <3

Katri kirjoitti...

Voi hurja sentään :). Fuji tekee kyllä ennätystä tuon mahansa koon kanssa taas. Ihana.

rosolli kirjoitti...

XD ihana pallo.

Missä muodossa sinä olet muuten c-vitskuja tykittänyt? Ja missä määrin? :0

Nyt ykskaks muistelisin, ettei mikään raksukaan juuri sisällä c-vitskua. Sisälsiköhän pirskatti...

Perdita kirjoitti...

Voi sentään. Fujilla on kyllä muhkeat muodot. :)

Minuakin kiinnostaisi tuo C-vitamiini. Marsulle sitä tulee annettua jauheena veteen päivittäin, mutta kissoille en sitä ole uskaltanut antaa kun en annostuksista tiedä yhtään.
Kuulostaisi, että c-vitsku lisä voisi tehdä hyvää Tyyne rouvalle ja nuorisollekkin voisi ehkä silloin tällöin vähän antaa..