perjantaina, helmikuuta 19, 2010

Tarvitaan pikaisesti sijaiskoti tai hoitopaikka

Edelleen tilanne siis ratkaisematta Kiden ja Utun osalta ja parhaimmalta vaihtoehdolta vaikuttaisi tällä hetkellä se, että siskoksille löytyisi yhteinen hoitopaikka/sijaiskoti pitkähköksi aikaa ja ehkä jopa sitten pysyvä koti. Mieluiten koti saisi olla Jyväskylästä tai lähitienoolta, mutta muutkin ehdotukset huomioidaan.
Tytöt ovat olleet aina yhdessä, joten olisi julmaa erottaa ne, etenkin jos Kide joutuisi jäämään sitten aivan yksin. Utu taas ei missään nimessä varmasti viihdy yksin.


Suklaakilpikonnatabbynaamio siamilainen Utu.





Kide-sisko on kilpikonnatäplikäs itämainen lyhytkarva.

Kävin alkukuusta katsomassa tyttöjä, ja neitien käytös oli aivan normaalia itämaisten/siamilaisten käytöstä. Meille Utu ei tosin näyttänyt -tai siis ei antanut meidän kuulla- äänenkäyttöään, joka kuulemma vaikuttaa usein siltä ettei sille ole järkevää näkyvää syytä. Olosuhteiden perusteella kuitenkin voi päätellä, että kyse on tekemisen puutteesta ja turhautumisesta, joka on alkanut sen jälkeen, kun kissat viime keväänä suljettiin pois makuuhuoneesta. Ei-toivottua käytöstä on vieläpä vahvistettu huomioimisella. Uuden perheen tulisi siksi olla johdonmukainen siinä mitä kissat saavat tehdä ja mitä eivät, varsinkin jos on oletettavaa, että kissat palaavat vielä omaan kotiinsa myöhemmin. Uusi paikka voisi kuitenkin jo sinällään avata ratkaisun ongelmaan kun totutut tavat muuttuvat joka tapauksessa.


Toivoisin kotiehdokkaan löytyvän pikaisesti. Mitään supertaitoja näiden kilttien tyttöjen kanssa ei tarvita. Vain normaalin maalaisjärjen käyttöä ja kissojen ymmärrystä. Minulta saa lisätietoja joko puhelimitse tai sähköpostitse ja kissoja pääsee katsomaan Jyväskylässä.
Sijaiskotina kissoihin pääsee tutustumaan ilman sitoutumisen pakkoa omistamiseen ja sen mukana tuleviin vastuisiin. Samalla nähdään kuinka kissat sopeutuvat ja "koeaika" tulee luonnostaan. Ota ihmeessä yhteyttä jos mietit rotua ja voisit ehkä jopa tarjota kodin kahdelle nuorelle aikuiselle leikatulle kissalle. Olisi suotavaa jos kotiehdokkaalla olisi aiempaa kissakokemusta. Yhden tai kahden kissan talouteen tytöt voisivat tietyin varauksin sopeutua. Pentuna etenkin Utu oli ihastunut eurooppalaiskissa Mutuun meillä, joten roturasismin vaaraakaan tuskin on.

Puhelinnumeroni on: 050 5321904
Ja email: yrttitarhan [at] gmail.com

1 kommentti:

Pirjo kirjoitti...

Voi ei - toivottavasti mukaville tytöille löytyy koti pian! Vaikuttavat mukavilta neitokaisilta!