Mutta aloitetaan silti alusta... Fujille oli lähemmäs vuosi sitten sovittu kolmannen ja viimeisen pentueen isäkokelaaksi eräs lilanassuinen, sukutaulultaan puhtoinen siamilainen nuori herra, mutta kun alkoi näyttää siltä, että häät lykkääntyvät ja lykkääntyvät logistiikkaongelmien takia, niin suunnitelma B:ksi ilmaantui vallan ihanainen vaihtoehto. Haiku-poika eli Twist-Tiramisun Haiku, ruskeanaamio LO-siamilainen, Yrttitarhan Faguksen eli Hiisin kaveri, oli jo aivan hilkulla joutua leikkuriin, kun päätin vaihtaa kollia.
Parisen viikkoa (tai enemmän) taisi mennä juoksua odotellessa ja se oli pitkä odotus Haikun perheelle merkkailuinnostuksen ja poikien toisistaan eristämisen takia. Viimein kiiman ensioireita alkoi tulla ja koska sattui niin sopivasti, että Haikun emäntä Elisa oli juuri menossa junalla aivan vierestä, niin yhdelle kollipojalle tilattiin matkalippu myös Lappeenrantaan asti, josta pojan kävimme noutamassa (samana päivänä Helpi muutti Turkuun).
Haiku seuraavan päivän iltana kylpyhuonemajoituksessa. Uteliaana osallistumassa kaikkiin toimiin (käsien pesuun)... Ihana <3
Fuji sanoi ensi töikseen pojan ovenraosta nähtyään "SSÄH" ja "urr" ja oli sitä mieltä, että Hikukin on parempi sulhanen kuin tuollainen mustanaamainen nulikka... (alle 10 kuukautta häiden aikaan)
Sunnuntai-iltana päästiin jo hieman totuttelemaan pariskuntaa toisiinsa, kun Fuji alkoi osoittaa enenevässä määrin kiimaoireita ja kosiskeli Hikua. Koska Fujia ei voinut väkisin työntää samaan pieneen tilaan (paniikkipaniikki) vieraan kollin kanssa, niin tehtiin raksuvana, joka johti kylppäriin ja boksissa kärsivällisesti odottelevan Haikun eteen kissanmintulla hajustetulle matolle...
Fuji hivuttautuu raksujen perässä...
"Syön äkkiä nämä raksut tästä.."
"Aah mikä tuoksu, pyörähdänpäs hieman"
*kyhn*
Tuoksuja vaihdeltiin ja Haiku sai hyvät vainut siitä, mistä oli kyse. Fujikin sai pojan pissapaakkua nuuskuteltavaksi, mutta ei ihastunut.. :P
Kieriskelyn ja pyöriskelyn jälkeen kokeilin Haikun päästämistä boksista kun tytön kutsukujerrustakin jo harjoitteli kauniisti, mutta siitähän rouva närkästyi ja vaati saada välittömästi poistua...
Fuji huumaantuneena ihan vain itsestään ja kissanmintusta :P
Seuraavana päivänä eli maanantaina 19.10. uskaltauduin päästämään Haikun koko huoneistoon (kun muut omat kissat olivat makuuhuoneeseen suljettuina) ja se rentoutti tilannetta kun Haiku sai käppäillä vapautuneesti ja Fuji sai omaan tahtiinsa seurailla sitä. Haiku melkein unohti koko kärttyisän rouvan kun innostui leikkimään ja juoksentelemaan suurentuneella reviirillä. Ihmeellinen kissa kolliksi täytyy sanoa, eihän tuommoisia voi olla <3
Näin lähellä jo vapaaehtoisesti!
Huomaa Fujin ilme: "Älä yhtään yritä!"
Haiku ei ollut ennestään tottunut koiriin, mutta eipä poika juuri hätkähtänyt otuksen tapaamista, taisi korkeintaan ihmetellä Moscan ufomaista kauluria.
Mosca tietää, että vieraita kissoja kannattaa varmuuden vuoksi väistää varsinkin jos ne tuijottavat...
Haikua kiinnostaa, Moscaa taas ei voisi vähempää kiinnostaa...
Uskaltautuu nuuskimaan koiran tassua.
Fuji sanoo, että menetkös siitä ja pysykin siellä!
Voi tuota koiraparkaa..
Seuraavana päivänä ei sen suurempaa edistystä. Fuji hyrähtää "käyntiin" heti Hikun ja muiden luo päästessään, mutta Haikun nähdessään sanoo, että "Mpsärhsäh" tjsp.. Ja Haiku ei edes viitsi kosiskella. Eihän sillä ole ennakkotapausta, johon verrata... Tuollaisiako nuo tytöt sitten onkin, ylimainostettu juttu :P
Yritetään sitten edes ikuistaa komeaa nuortamiestä, joka viihtyy vallan mainiosti ja suunnittelinkin jo catnappausta... Ei edes merkkaillut koko aikana minnekään!
Taustat nyt ei ole maailman kuvauksellisimmat; keittiöpyyhkeitä ym rompetta ja sälää..
Mikä ihanan vahva leuka!
Hellyyttävänä. Haiku taisi kylppäristä päästessään kuulla aivan kuin sille olisi sanottu 'ole kuin kotonasi', ja noudattaa "kuulemaansa" kehotusta täysin rinnoin.
Rento poika <3
Virallisempana pienessä nojatuolissa.
Illan mittaan sama meno jatkui ja epätoivo alkoi nostaa päätään... Fuji kieltäytyy tomakasti tekemästä yhtään lähempää tuttavuutta noin kokemattoman kolliaisen kanssa. Kiima on täydessä höngässä aina kun Fuji pääsee makuuhuoneeseen kamujen luo, mutta siitä ei näy jälkeäkään - no ei näy tosiaan - kuuluu kyllä satunnaisena nurkkiin mouruamisena silloin kun ollaan Haikun kanssa samassa tilassa, mutta jos kolli yrittää kolmea metriä lähemmäs, niin kiimasta ei ole tietoakaan ja jäätävää välinpitämättömyyttä maustetaan vielä muhkeilla murinoilla ja säpäköillä sähinöillä.. No eihän "pikku" poika tuommoista matamia viitsi yrittääkään piirittää. Toiveissa olisi ollut, että Haiku olisi keskiviikkona päässyt paluukyydillä takaisin kotiin kun aikaa häille piti muka olla riittävästi.
Tiistain ilta alkaa lähestyä eikä meno muutu sen tuttavallisemmaksi. Viimein mieleeni tulee kokeilla (katohan kun syttyi se lamppu vihdoin) homeopaattisia ja annan Fujille Pulsatilla 200 liuoksena. Menee joku tunti ja kohta vessasta kuuluu Fujin KURINAA ja Haikun kurnutusta!! Haiku on päässyt yrittämään selkään! Fujin mieli muuttui kuin napista painaen ja Haikukin rohkaistui rouvan pehmenneestä mielialasta. Pienintäkään viitettä ennen Pulsatillaa ei ollut näkynyt edistymisestä tähän suuntaan:
Mutta kuinkas kävikään... Kun rouva muuttuu suosiolliseksi, niin herralta loppuu taito... Voi reppanaa, ihan kävi toista sääliksi kun niin urhoollisesti yritti, mutta sitten kävi heti näin:
Haiku siis kellahti heti kohta niskaan tartuttuaan kyljelleen rouvan viereen potkimaan ja roikkui siinä sitten nujuten ja niska-/kaulanahasta kiinni pitäen. Ja uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen... Ja uudelleen... Ja välillä sitten Haiku-poika vetäytyi säädyllisesti pesemään itseään, vaikka sen kummempaa edistystä ei ollut tapahtunut... Tätä jatkuikin seuraavan yön ja äänitehosteet sen mukaisia, mutta SITÄ ääntä ei kuulunut, riittävän kovaa karjaisua siis, joka olisi kertonut onnistuneesta astumisesta.
Sitten viimein keskiviikkoaamuna klo 7.15 kuuluu odotettu rääkäisy :)))
Pariskunnalle suotiin tämän johdosta armon aikaa vielä torstaihin, jolloin kävisin itse viemässä pojan takaisin kotiin. Se olikin aivan viimeinen mahdollinen takaraja, koska perjantaiaamuna minun piti mennä sairaalaan nielaisemaan radiojodi (ja tietty myös jäätävä sinne eristykseen). Oletus oli, että kun peli on avattu, niin uusinnat hoituvat jo lähes rutiinilla..
Tämä on tasan toisen astumisen jälkeinen kieriskely keskiviikkona klo 10.15...
Ja pesu.
Keskiviikkoiltaan mennessä Fujin niska oli kaikesta roikkumisesta turvoksissa ja arkana ja Fujilla jo pinna kireällä kun nahka punotti kipeänä, mutta enempää onnistuneita suorituksia ei ollut plakkarissa (kotona oli koko ajan joku niin että sen tiesi varmaksi). Laitoinkin pikkurouvalle huivin kaulaan yrityksenä suojata arimmaksi käynyttä aluetta lisäpurennalta..
Tyypillinen näky :-/
Välillä sentään pieni huilitauko.
Suloista <3
Torstaiaamuna viimein stimuloin pumpulipuikolla yhden astumisen, kun saldo näytti uhkaavasti jäävän siihen kahteen, mutta tuosta rääkäisystä ilmeisen sisuuntuneena sai Haiku itsekin vielä ainakin yhden onnistuneen suorituksen ennen kotiin paluuta ja pallien menettämistä. Poika siis pääsi kevennettäväksi hyvin pian kotiuduttuaan ja sitten alkoi poikien uudelleen ystävystyttäminen, joka kaikkien huojennukseksi onnistui :)
Haiku osaa olla hellä :-*
(Mosca siellä taustalla kolistelee luutaan - siis jyrsii luuta)
Fuji näytti hyvinkin pian häiden jälkeen "tietynlaisia" merkkejä, jotka tunsin "fujimaisiksi" tiinehtymisen oireiksi ja vajaan kolmen viikon päästä nisätkin lehahtivat reilusti punaisiksi.
Tämä nisuesittely on tasan neljän viikon kohdalla.
Köllöttelyä 22.11.
4.12. masulle pitää antaa tilaa levitä...
14.12. masu ei ole kovin iso. Paino nousi ja masu kasvoi aluksi hurjasti, mutta melkein pysähtyi sitten pariksi viikoksi.
Utareet kuin lypsylehmällä B)
Perjantaina 25.12. tulee täyteen 65 vuorokautta. Käymme itse silloin Keski-Suomessa, mutta äitini tulee päivystämään mamma-kisua, koska ei sitä voi mukaankaan ottaa eikä myöskään uskalla jättää pitkäksi päiväksi yksin. Todennäköisempää kuitenkin on, että synnytys ajoittuu sunnuntai-maanantai-tienoville. Jännittää kovin, eikä jännitystä oikeastaan vähennä se, että luulen sieltä tulevan hyvin pienen pentueen. Pentuja on jo kyselty lähes yli todennäköisen tarjonnan, joten saa nähdä kuinka käy. Poikia olisi myös kovasti tilauksessa. Värit ovat tällä pentueella helpot määrittää, kun ensinnäkin molemmat vanhemmat ovat solideja, joten tabbyja ei voi tulla. Todennäköisesti Fuji ei kanna (edellisistä pentueista päätellen) vaalennosta, joten diluutiovärit jäävät pois laskuista ja Haiku ei ehkä kanna suklaata (jota Fuji kantaa), joten myös suklaakilpparit jäävät pois. Syntyvät pojat siis punanaamioita ja tytöt kilpikonnanaamioita. Ihanaa!
Ehkäpä tätä romaania ei taas kukaan jaksa lukea, mutta palailen tiivistetymmillä pentu-uutisilla viimeistään asiaan. Syksyn mittaan on myös kertynyt kokoelma Luuna-sarjaan kuuluvaa kamaa, joten laitellaan niitäkin jossain vaiheessa esille ;)
Seuraavana päivänä eli maanantaina 19.10. uskaltauduin päästämään Haikun koko huoneistoon (kun muut omat kissat olivat makuuhuoneeseen suljettuina) ja se rentoutti tilannetta kun Haiku sai käppäillä vapautuneesti ja Fuji sai omaan tahtiinsa seurailla sitä. Haiku melkein unohti koko kärttyisän rouvan kun innostui leikkimään ja juoksentelemaan suurentuneella reviirillä. Ihmeellinen kissa kolliksi täytyy sanoa, eihän tuommoisia voi olla <3
Illan mittaan sama meno jatkui ja epätoivo alkoi nostaa päätään... Fuji kieltäytyy tomakasti tekemästä yhtään lähempää tuttavuutta noin kokemattoman kolliaisen kanssa. Kiima on täydessä höngässä aina kun Fuji pääsee makuuhuoneeseen kamujen luo, mutta siitä ei näy jälkeäkään - no ei näy tosiaan - kuuluu kyllä satunnaisena nurkkiin mouruamisena silloin kun ollaan Haikun kanssa samassa tilassa, mutta jos kolli yrittää kolmea metriä lähemmäs, niin kiimasta ei ole tietoakaan ja jäätävää välinpitämättömyyttä maustetaan vielä muhkeilla murinoilla ja säpäköillä sähinöillä.. No eihän "pikku" poika tuommoista matamia viitsi yrittääkään piirittää. Toiveissa olisi ollut, että Haiku olisi keskiviikkona päässyt paluukyydillä takaisin kotiin kun aikaa häille piti muka olla riittävästi.
Mutta kuinkas kävikään... Kun rouva muuttuu suosiolliseksi, niin herralta loppuu taito... Voi reppanaa, ihan kävi toista sääliksi kun niin urhoollisesti yritti, mutta sitten kävi heti näin:
Torstaiaamuna viimein stimuloin pumpulipuikolla yhden astumisen, kun saldo näytti uhkaavasti jäävän siihen kahteen, mutta tuosta rääkäisystä ilmeisen sisuuntuneena sai Haiku itsekin vielä ainakin yhden onnistuneen suorituksen ennen kotiin paluuta ja pallien menettämistä. Poika siis pääsi kevennettäväksi hyvin pian kotiuduttuaan ja sitten alkoi poikien uudelleen ystävystyttäminen, joka kaikkien huojennukseksi onnistui :)
