tiistaina, toukokuuta 18, 2010

Lauma leviää

Kukan lapset kävivät 5.5. porukalla tutustumassa omaan laumaan, siitä retkestä muutama hämärä kuva.

Moscan jalka vasemmalla, Fuji ja Hiku sekä Luuna ihmettelevät pentuja.
Pennut vyöryvät pesästä.

Mali kiipeämässä pesän reunalle, Manna selällään ja Hiku pennuntuoksusta huumaantuneena 8)

Mosca tahtoo pusutella pieniä.

Hiku yrittää pissittää Mannaa, kun pennunpissi on niiin hyvää :P

Luuna käyttäytyi varsin asiallisesti, oli kai tuoreessa muistissa kivat leikkikaverit - ei niille tarviikaan olla mustasukkainen, vaikka sukat on mustat ihan luonnostaan...

Hiku tutkii tarkasti.

Valmua vähän pörhistyttää koira.

Papu menee tomakkana.

Painit.

Ja mehän opittiin syömään ihan huomaamatta. Vähän sen jälkeen kun Papu oli ensiseikkailuillaan kauhistellut emojen rouskutusta ruokalautasen äärellä, löysin Papun ja Malin mauskuttamassa emojen lautaselta jauhettua possunsydäntä. Sen nyt ei olisi tarvinnut olla aloitusruoka, mutta minkäs teet, kun ruokatarjoilu oli pentujen mielestä myöhässä...
Ketään ei tarvinnut tuuppia syömään, vaan jokainen lähti vetämään kalkkunanjauhista ja kanaa ihan itse. Samoin kuin ryhtyivät käyttämään hiekkalaatikoitakin heti kun ne tarjolle asetettiin. Vähänkö fiksuja pentuja!
5.5. I-pentueen ruokailua.



Ja tilanne 15.5., kun J-pentuekin on liittynyt mukaan mättämään lihaa (tai tässä kuvassa seitä).
Ja kuten Berliinin muurin murtuessa sanoma vapaudesta levisi kansan korviin aiemmin kuin toteutuksen oli määrä alkaa, niin nytkin riitti kun ajattelin pahviaidan poistamista joidenkin sitkeiden loikkareiden jatkuvasti keksiessä uusia keinoja muurin ylitykseen (Manna ja Valmu sekä emojen lennättäminä Nukka ja Villa -aina samat yhä uudelleen toistuvista omalle puolelle palautuksista huolimatta..), oli ajatus muuttunut teoiksi pentukansan toimesta ja aita oli kaadettuna ja makuuhuone valloitettuna kun eilen illalla tulin huoneeseen. No, olimmekin jo ajatelleet siirtyä viime yöksi evakkoon....

Syödyn lihan määrää tänään huvikseni (kauhukseni) laskeskelin ja karu totuus on, että jo nyt pelkästään emoihin ja pentuihin uppoaa noin 1200 grammaa lihaa sekä puolisen kiloa märkäruokaa (Feline Porta, Almo nature, Cosma tai Schmusy) päivässä. Mitä määrät mahtavat olla muutaman viikon päästä XD

4 kommenttia:

maarit kirjoitti...

Saat kyllä selkä vääränä kantaa kohta evästä kotia kunhan nuo tosiaan tuosta vielä pikkuisen kasvaa!

Ihania kuvia ja selostuksia! Hirmuisesti pusutteluja ja rapsutuksia pikkuisille ja mammoille!

DobbyCat kirjoitti...

Ihania vauvoja :) Onneksi Nami on vielä vauva ettei tarvitse itsekin mennä kylmään suihkuun jäähdyttämään pentukuumetta :)

Terkkuja: Tuula, Dobby, Sirius ja Nami

Tinittin kirjoitti...

Ihania <3

Pirjo kirjoitti...

Hienoja kuvia ja tosiaan sydämenvieviä pentuja...
..ai kun osaavatkin olla hellyttäviä...♥