maanantaina, huhtikuuta 19, 2010

Iit ja Jiit

Miten ihmeellä minulta kestää nykyisin monta päivää saada yksi blogiteksti julkaistuksi... Ja blogger tulkitsee pari päivää sitten aloitetun tekstin aloitushetkellä julkaistuksi :P

Siskokset Kukka, Yrttitarhan Glebionis OS h 24, ja Virna, Yrttitarhan Gillenia, SI f 21, tulivat meille mammalomalle 26.3. perjantaina valmistautumaan pentujen syntymään. Kukalla oli silloin laskettuun aikaan kaksi viikkoa (vajaa) ja Virnalla kolme viikkoa. Kotisivuilta löytyy tyttöjen häistä kuvia ja Kukan osalta myös selostus, Virnasta en ole saanut aikaseksi :P
Kukan sulhanen oli Jatsikatin Freddie Mercury, Fredi, sininen ticked tabby itämainen ja vaikean Virnan taitavasti hurmannut mies Bua Luang Neo, Tarmo, sinihopea ticked tabby itämainen. Fredillä on yhdet pennut omistajansa Johanna Palosen kasvattajanimelle Yrttitarhan Felician, eli Nennen, OS e 03 24, kanssa. Leonide's pennut syntyivät 28.1.
Tarmolla on kolme pentuetta tähän mennessä eri naaraiden kanssa.
Hieman jännitystä lopputiineyteen aiheutti molemmilla ilmennyt merkillinen vuoto. Ryhdyin heti rouvien saapumisen jälkeen kyttäilemään kumpi jättää jälkeensä kellerviä länttejä, mutta salapoliisintyö ei tuottanut tulosta ennen kuin 31.3. keskiviikkona, jolloin bongasin Virnalta tulehduseritteen näköistä emättimestä. Juuri kun olin sovittelemassa Virnaa boksiin lähteäkseni ronttaamaan sitä linja-autolla eläinlääkärille Lappeenrantaan, huomasin myös Kukalta tulevan samanmoista töhnää! Tietenkin juuri se ainoa päivä moneen viikkoon, jolloin minulla ei ollut autoa käytettävissäni... No kymmenisen kiloa kissaa isompaan boksiin ja tuskastuttavalle muutaman sadan metrin matkalle kohti bussipysäkkiä. Käväistessäni R-kioskin asiamiespostissa viemässä yhden kirjelähetyksen, rouvien kommentointi aiheutti lievää huvittuneisuutta muissa asiakkaissa :P
Bussimatka meni hyvin ja klinikalla punnitessa Kukka painoi 4,1kg ja Virna muistaakseni 4,9kg. Kukka selitti ja höpötti eikä malttanut olla paikallaan tutkimuspöydällä. Ultraus onnistui sen verran, että nähtiin masussa olevan kaikki kunnossa ja eläviä pentuja ainakin kaksi ;) Verinäytteen otossa avustaja piti rouvaa kiinni ja Kukka meinasi kyllästyä. Virna puolestaan kehräili ja oli kaikessa rauhassa sekä ultrauksen että verinäytteen otossa, jossa vuorostani pidin Virnaa. Masunäkymä oli samanmoinen - ainakin kaksi pentua - eivätkä tulehdusarvotkaan olleet koholla, tytöt olivat veriarvojen suhteen lähes identtiset 8) Diagnoosina siis emätintulehdus molemmilla ja kahden viikon antibioottikuurit. Helpotuksen huokaus ettei pahempaa.

7.4. keskiviikkona, kun Kukalla oli vuorokausia 65 ja masu hyvin tiivis pieni toispuoleinen pallo, ajattelin, että synnytykseen lienee aikaa vielä pari vuorokautta, kun rouvakin oli niin rauhallinen. Pesästurdinkin pykäsin pystyyn vasta illalla, kun se oli pitänyt pestä näyttelykäytön jäljiltä. Mutta eikös mitä. Suunnitellessani nukkumaanmenoa hieman ennen kello yhtä yöllä, Kukka hyppää tavalliseen tapaansa sängylle, mäkättää normaalisti, mutta sitä silittäessäni teputtaa tai värisyttää omituisesti takapuoltaan. No ajattelin, että pitääpä varulta laittaa imevät aluset pesään, Kukka seuraa perässä, sujahtaa oitis kevythäkkiin ja hädin tuskin ehdin alusen levittää, kun Kukka jo makaa siinä supistellen ja kohta ensimmäistä pentua ponnistaen! Klo 01.18 syntyy sinitabby tyttö 92g, ja kauaa ei ehdi emo eikä kätilö hengähtää, kun klo 01.32 on jo toinen pentu ulkona, lilatäplikäs tyttö 98g. Tässä vaiheessa sisko Virna havahtuu siihen mitä tapahtuu ja kömpii myös pesään ihmettelemään eikä suostu sieltä poistumaan. Klo 01.46 syntyy kolmas, punatabby poika 96g ja tähän määrään olin luullut Kukan pentujen ilman muuta jäävän... Pennut ryhtyvät tarmokkaasti imuuttamaan ja Kukka selvästikin lepäilee, mutta näyttää pahasti siltä ettei se ole vielä lopettanut. Klo 02.16 syntyy neljäs pentu, suklaakilpikonna tyttö 94g ja lähes heti perään klo 02.27 viides ja viimeinen pentu, ruskeatiketti poika 100g. Kaksi ensimmäistä syntyivät takajalat edellä, kolmas pää edellä ja neljättä en ehtinyt huomata kummin päin se sieltä pyörähti, viimeinen puski myös pää edellä ja sillä oli syntyessään etujalkojen ranteet kääntyneet kohdussa vallinneen tilanahtauden vuoksi.

Tällainen satsi Kukan masussa lymyili :)

Onnelliset emot, siskokin ihan yhtä ylpeänä saavutuksesta.

Nimiä oli valmiiksi mietittynä I-pentueelle muutama ja pennut saivatkin omansa vuorokauden parin iässä, tosin ensimmäisen ja toisen nimen jouduin pyöräyttämään viikon iässä toisin päin, kun emonsa kaltaiseksi osoittautui ensin syntynyt. Yrttiset ylpeänä esittelee, I-pentue:

Yrttitarhan IkiKukka
sininen klassinen tabby naaras, OS a 22
2vrk

1vk


9vrk


Yrttitarhan IhanaAamu
lilatäplikäs naaras, OS c 24
2vrk

1vk

Täti hoitaa


9vrk


Yrttitarhan IlonTuoja
punainen klassinen tabby uros, OS d 22
2vrk

1vk


9vrk

Tässä ei revitä pennun takakoipea irti, vaan ainoastaan hieman liu'utetaan mönkivää, jotta kuvio näkyisi...

Yrttitarhan InkaLilja
suklaakilpikonna naaras, OS h
2vrk

1vk


9vrk

Yrttitarhan IltaRusko
ruskea ticked tabby uros, OS n 25
2vrk

1vk

Emojen valvovan katseen alla...

Ranteet ovat jo suoristuneet :)

9vrk

Onni on oma sisko.


Emon tassu ja IltaRusko masukummun päällä.

Sininen ja punainen.

Virnan käpälät.

Masua vasten.

Pojat halivat.

Virna leviää...

Tämä asento on aika hyvä.


Kukka isompaan kevythäkkiin vaihdetun pesän toisessa nurkassa.

Virna haaveilee omista vauvoista pesän toisessa päässä...

Mutta vielä pitää tankata, jotta jaksaa.
11.4. eli 62 vrk:lla Virnalla oli painoa 5050g.
Virna oirehtii jo 62. vuorokaudesta alkaen kaivelemalla pesän pehmusteita ja tuskailemalla eri kellimisasentojen välillä. Se vaatii masuhierontaa yhtenään. Nyt olen ihan varma, että tämä synnytys tapahtuu aikaisilla vuorokausilla. Olo vaikuttaa niin tukalalta ja masu niin isolta (Kukkaan viimeisillään verrattuna), että pelkään masussa majailevan jopa kahdeksan pentua. Apua!
Synnyttää, ei synnytä, synnyttää, ei synnytä... Virna pitää jännityksessä aina 67. vuorokauden iltaan asti, jolloin näyttää alkavan tapahtua. Supistelua on havaittavissa iltapäivällä viiden maissa, jolloinkin sen jälkeen tulee jo jotain limoja. En uskalla lähteä ratsastamaan kuudelta enkä saunaan yhdeksän aikaan. Virna käy laatikolla päkistämässä, mutta ulos tulee vettä. Vielä sen jälkeen eri kerroilla pienet pökäleet (Virna kiittelisi, jos tietäisi miten tarkkaan selostan :P). Supistukset aiheuttavat selvästi tuntemuksia ja tarpeen käydä laatikolla, mutta muuta ei tunnu tapahtuvan. Levoton se selvästi on ja ei osaa päättää olisiko sylissä paras paikka vai pesässä vai sängyllä petaamattoman peiton mutkassa. Yhtenään se kellahtaa jalkojeni päälle maha pystyssä ja vaatii hierontaa.
Klo 21.45 se vihdoin asettuu pesään ponnistamaan, mutta huutaa samalla. Tekstaan Senjalle - saa soittaa, joten handsfree käyttöön ja puhelintukihenkilön ohjeita kuulemaan. Kehotus tutkia sormella liukasteen avulla missä asennossa pentu on. Huuto onneksi loppuu pariin kertaan, teki ilmeisesti kipeää, kun pentu tuli lantionaukon läpi. Käyn leikkaamassa ja viilaamassa pikkusormen kynnen, etsin parafiiniöljyä liukasteeksi ja otan puhtaan ruiskun. Kerta se on ensimmäinenkin kun kissalle sisätutkimusta joutuu tekemään...
Pentu tuntuu heti, sen jalka ja häntä. Klo 22.12 näkyy jo sikiöpussi ja ryhdyn avittamaan emoa pitämällä ponnistuksen mukanaan tuomaa pentua ulkosynnyttimien päältä paikallaan ettei se valahda takaisin. Kun pentua näkyy hieman enemmän, otan myös pennusta itsestään kiinni ja vedän työntöjen tahdissa. Jokin tuntuu muljahtavan sormieni alla ja säikähdän, että nyt meni pennulta jokin osa sijoiltaan... Klo 22.35 ensimmäinen pentu on onnellisesti ulkona, creme poika 100g. Virna ja Kukka ryhtyvät putsailemaan pentua, mutta napanuoran pureminen jää Virnalta kesken, kun klo 22.54 tulee jo toinen, mustasavu poika 92g. Kukka keskittyy putsailemaan, kun Virna taas ponnistaa ja klo 23.05 on ulkona sinikilpikonna tyttö 106g. Heti perään putkahtaa klo 23.08 ruskeatiketti poika (jonka katson ensin tytöksi) 94g. Pieni tauko ja pentujen siivoilua sekä istukoiden syöntiä kunnes klo 23.37 syntyy hopeatäplikäs poika 102g. Kuudes ja viimeinen on ulkona 23.50 lilatiketti tyttö 98g.

Kahden emon perhe, 13 jäsentä. Kerrasta suurperheeksi.

Nuorimpien tasajako; Virnalla mustasavu, lilatiketti ja sinikilppari, Kukalla hopeatäplikäs, creme ja ruskeatiketti.
J-pennuillekin oli jo nimiä haeskeltu, mutta silti tuotti vaikeuksia löytää kaikille sopivat ja samalla toisiinsa sointuvat kasvinimet kuudelle. Pojista päätettiin tehdä puita. Tytöt ovat puuvartisia myöskin, pensas ja varpu. Ensin porukan nimet näyttivät uhkaavasti olevan suurin osa kovin eksoottiselta kalskahtavia ja nimistä minulle mieluisin olisi jäänyt suorastaan ulkopuoliseksi - tai sisäpuoliseksi, siis kotimaiseksi XD. Siispä paria muuta hieman muutettiin ja johan sopii. Yrttiset ylpeänä esittää J-pentue:

Yrttitarhan Jaborandi
creme(savu?) uros, OS e(s?)
1vrk

Yrttitarhan Jakaranda
mustasavu uros, OS ns
1vrk

Yrttitarhan Juolukka
sinikilpikonna naaras, OS g
1vrk

Yrttitarhan Jokipaju
ruskea ticked tabby uros, OS n 25
1vrk

Yrttitarhan Juniperus
hopeatäplikäs uros, OS ns 24
1vrk

Yrttitarhan Jasmike
lila ticked tabby naaras, OS c 25
1vrk

Onnelliset emot omien katraidensa kanssa.
Cremen pojan häntä oli tosiaan synnytyksessä nitkahtanut ja keskellä oli ikävä mutka, mutta tänään sitä silitellessäni huomasin, että häntä on kuin onkin palautunut suoraksi! Ihan hivenen siinä tuntee vielä jotakin, mutta mutkaa ei onneksi enää ole. Kylläpä sitä osaakin olla onnellinen tuollaisesta :))) Uskomaton korjautumiskyky vastasyntyneellä! Nyt täällä voidaan hienosti ja maitobaarit ovat jo iloisesti sekoittuneet. Enimmäkseen silti pennut imevät ihan omaa emoaan. Vauvanhoitovuoroja myös jaetaan niin, että koko katras jää vuoronperään kummankin hoidettavaksi kun toinen lähtee humputtelemaan.

Ken tämän romaanin jaksaa lukea, sitä täytyy onnitella. Ei pitäisi kasata kerrottavaa yhteen kertaan niin paljon... Kuvia piakkoin ja lempinimien julkistus kunhan pähkäily saadaan päätökseen.

11 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Oli kyllä niin mielenkiintoinen juttu, että pakkohan toi oli kokonaan lukea! XD Ihania pieniä söpöläisiä on nyt teidän koti pullollaan! Mahtavaa että kaikki meni hyvin, kyllä noita kuvia oli ilo katsoa! Yllättäen iski ihan kamala pentukuumekkin noita katsellessa. ;)
Onnea vielä kerran oikein paljon!

Toivottelee:
Saijan poppoo ja kisut

Pirjo kirjoitti...

Kyllä taas luettiin (kiitos, oli jännittävää!) ja oli ihana kuvaus synnytyksestä ja poikueiden maailmaantulosta.

Niin liikuttavaa. Kiitos, että jaoit sen osattomienkin kanssa.

Tähänhän nyt jäi kiinni kuin telkkarisarjaan:)


Niitä on nyt niin paljon, että voi jo suosikkejaan seurata..
Onnea koko katraalle!

Satu kirjoitti...

Jaksoin lukea, vaikka olenkin iloisesti sekaisin kuka oli kenenkin pentu :) IHANIA värejä ja kuvioita pikkuisilla, onnittelut hirmulaumasta!

saila kirjoitti...

Kiitos onnitteluista :)
Satu: Niinkö epäselvästi pentueet esittelin? XD
Tässä vielä yhdistelmät uudestaan:

Jatsikatin Freddie Mercury, OS a 25, "Fredi"
X
Yrttitarhan Glebionis, OS h 24, "Kukka"

-> viisi ensimmäistä pentua (a 22, c 24, d 22, h ja n 25)
****************************************
Bua Luang Neo, OS as 25, "Tarmo"
X
Yrttitarhan Gillenia, SI f 21, "Virna"

-> kuusi nuorempaa pentua (e, ns, g, n 25, ns 24 ja c 25)
;)))

Johanna kirjoitti...

Ihania <3 Sain ilon nähdä livenä 5 ensimmäistä ja nyt olen kuvan perusteella rakastunut tuohon Juolukkaan <3 <3 <3

ONNEA vielä tätäkin kautta. Olkoon pentusten elämä oikein kissamaista niin nyt kuin tulevissakin kodeissa...

Bolo-ukkikin onnittelee reippaita tyttäriään isoista pesueista!

Virve kirjoitti...

Jaborandi ja IlonTuoja voi ei mitä ihanuuksia! Onhan ne kaikki siis, paljon onnea! Mutta punainen ja creme ne ovat niin lähellä sydäntäni.
Täytyy varmaan poistua takavasemmalle, ennen kuin pentukuume tästä enää pahenee... Apua..

MissMisery kirjoitti...

Onnittelut upeista pentueista! Hauska väri- ja kuviojakauma! InkaLilja on aivan ihana!

ElsaFiona kirjoitti...

Onnea kiloittain! Supersöpö pentukasa, erityisesti Inkalilja sekä Jakaranda (meniköhän nimet oikein?!:) )!

DobbyCat kirjoitti...

Kyllä on aina ihana lukea näitä sun postauksia....melkein kuin olisi itse paikalla. Onnittelut kauniista itis vauvoista <3

Anonyymi kirjoitti...

Johan oli jännitystä kerrakseen!

Jännitys alkoi jo bussilla tehdystä eläinlääkärireissusta, huh.

Ja minkälaisia piskusia suloisuuksia sieltä putkahteli.

Onnea pesueille emoineen ja kasvattajille kanssa!

terveisin,
ampiine

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi olkoon ihanista vauvoista, olipa kiva lukea synnytysnovellit! ;-D
Loviisan poppoo ilakoi