perjantaina, heinäkuuta 17, 2009

Yrttitarhan Glebionis OS h 24

Kukka muistuttaa uteliaisuudessaan eniten Luunaa. Aivan hurmaava neiti, joka on jatkuvasti menossa ja osallistumassa. Luonteen näki jo kun Kukka oli jo muutaman päivän ikäisenä aina pesän laidalla ottamassa vastaan kyhnytyksiä ja tapittamassa ympärilleen. Kukalle on tulossa (kuten Röllillekin) todella vihreät silmät ja vaikka TICAssa ei niin silmien väriin itämaisilla kiinnitetäkään huomiota, niin olen silti innoissani miten vahvasti hyvä vihreä periytyy.
Kukka osaa myös olla ns. virallinen ja näyttää kovinkin tärkeältä (kuvistakin huomaa), ottaa tyynen hillitysti tietyt asiat ja olla tiukkana koiralle ;) Vivahteikas persoonallisuus siis.

Valppaana.
Kukan suklaaväri on ihanan lämmin ja punainen jakautuu kivasti, etenkin naamassa.

Tuosta kuvasta taitaisi erottaa hyvin silmien kehittyvän vihreän - siis sinertävä vielä 12-viikkoisena.

Siiseli.

Vakava neiti.

Tärkeänä.

Poseeraa.

Ulkona seikkailua.

Tuo kangasajuruohopuska, jossa Kukka seisoo, kukkii tällä hetkellä parhaimmillaan ja siinä pörrää aina samanaikaisesti noin puolen neliön läntillä 5-6 perhosta sekä kolmattakymmentä kimalaista ja mehiläistä.

"Kukkuu, onko siellä ketään?"
Ei vastausta...
Näkyykö tuolla...
...tai tuolla?
Hmm, kyllä tuolla joku on.
Tähyilyä.


Kukka etsii siis sijoituskotia yhdessä Virna-siskon kanssa.

1 kommentti:

Tinittin kirjoitti...

Kyllä nuo kuviokonnat vaan on ihanan värisiä, söpö neiti! :)